KALEVAUVA.FI SUUNTAA LAAJALLE LEVYNJULKAISUKIERTUEELLE KEVÄÄLLÄ
Kotimaan suosituin trubaduuriduo Kalevauva.fi juhlii maaliskuussa ilmestyvää "Kaupunkilaulut”-albumiaan mittavalla kevätkiertueella. Humoristisella folkpopillaan yleisön sydämet lämmittäneen yhtyeen kahden kuukauden mittainen keikkarupeama...
MODERNIN R’N’B:N SUPERTÄHTI KHALID ENSI KERTAA SUOMEEN
Modernin R’n’B:n ykkösnimi Khalid konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa ensi keväänä. Jättihiteistään, kuten "Young, Dumb & Broke" ja "Better", tunnettu yhdysvaltalaisartisti nähdään Helsingin...
YHDYSVALTALAINEN SÄVELTÄJÄ JULIANNA BARWICK PALAA SUOMEEN
Yhdysvaltalainen säveltäjä Julianna Barwick palaa Helsinkiin ensi keväänä. Meditatiivisesta elektronisesta musiikistaan tunnettu, sanattomilla vokaaleillaan yleisön lumoava Barwick esiintyy Helsingin G Livelabissa perjantaina 1. huhtikuuta 2022....
KOTIMAISEN POPIN SUUNNANNÄYTTÄJÄ VESTA LÄHTEE KEVÄKIERTUEELLE – UUSI SINGLE ”PERIODI” ULKONA NYT
Viime vuosien suurimpiin kotimaisen musiikin ilmiöihin kuuluva Vesta nähdään ensi keväänä kiertueella, joka käynnistyy 11. maaliskuuta Joensuusta. Yhteensä kymmeneen kaupunkiin maalis–huhtikuussa 2022 saapuvan ”Uskon tulevaan”...
RANSKALAINEN METALLIYHTYE CELESTE SAAPUU HELSINKIIN
Ranskalainen black metal -yhtye Celeste saapuu alkuvuodesta Helsinkiin. Tammikuussa julkaistavan ”Assassine(s)” albumin myötä tien päälle palaava yhtye nähdään livenä On The Rocksissa perjantaina 18. helmikuuta 2022. Liput ovat nyt myynnissä...
Turussa 12.-13.8.2022 toteutuvan metallifestivaalin ohjelmistoon kiinnitetty myös kotimaiset nousevat huippunimet Moon Shot, Huora, Lähiöbotox ja Stoned Statues.
Metallifanien pyhiinvaelluskohteeksi kohonneen Knotfestin vakuuttavaa...
WELCOME TO NIGHT VALE -PODCASTIN ENNENNÄKEMÄTÖN LIVE-SHOW SAVOY-TEATTERIIN
Maailman suosituimpiin podcasteihin lukeutuva Welcome to Night Vale palaa ensi syksynä Helsinkiin ennennäkemättömän ”The Haunting of Night Vale”-lava-show’n merkeissä. Esityksen uniikki tarina on luotu vain tätä kiertuetta varten,...
KASMIR AINUTLAATUISELLE MINIKIERTUEELLE OULU ALL STAR BIG BANDIN KANSSA HELMIKUUSSA
Kotimaisen R&B:n ykkösnimi ja musiikkikentän valovoimaisimpiin tähtiin lukeutuva Kasmir tekee ainutlaatuisen kolmen konsertin sarjan Oulun All Star Big Bandin kanssa alkuvuodesta. Oulun, Jyväskylän ja Espoon konserttisalit helmikuussa valloittavalla minikiertueella...
THE SIMON & GARFUNKEL STORYN HELSINGIN KONSERTTI TOTEUTUU
Brittiläisen The Simon & Garfunkel Storyn konsertti Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona 19. tammikuuta 2022 toteutuu suunnitellusti. Lontoon West Endin teattereista maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi noussut esitys kertoo folk-yhtye Simon...
RYTMIORKESTERI PLUTONIUM 74 AKUSTISELLE KIERTUEELLE HELMIKUUSSA
Kulttistatuksen hurmoksellisilla live-esiintymisillään lunastanut Plutonium 74 soittaa akustisen minikiertueen alkuvuodesta. Helsinkiläisen rytmiorkesterin ainutlaatuiset keikat koetaan helmikuun alkupuolella Tampereen ja Helsingin G Livelabeissa sekä Turun Dynamossa....