TAIDEROCK-YHTYE THE RESIDENTSIN 50-VUOTISJUHLAKIERTUE HELSINKIIN ENSI TALVENA

Maailman tunnetuimpiin kokeellisen musiikin nimiin lukeutuvan The Residentsin ”Dog Stab! The 50th Anniversary Tour” -kiertue saapuu Suomeen ensi talvena. Uransa aikana lukemattomia levyjä julkaissut yhdysvaltalaisbändi esiintyy Savoy-teatterissa maanantaina 14. helmikuuta 2022. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 24. toukokuuta klo 9 alkaen. 

 

San Franciscossa 1960-luvun lopulla syntynsä saanut The Residents tunnetaan uraauurtavasta työstään avantgarden parissa. Yhtyeen loihtimassa maailmassa surrealistinen taiderock kohtaa elektronisen musiikin, konseptuaaliset seikkailut ja kokeellisen teatterin. Frank Zappan ja Captain Beefheartin tavoin varhaisen kokeellisen rockmusiikin keskeisiin nimiin kuuluvan yhtyeen konsertit ovat tyypillisesti musiikkia, teatteria ja multimediaa yhdisteleviä performansseja. Bändin jäsenet esiintyvät salanimillä sekä pukeutuvat frakkeihin, silinterihattuihin ja bändin logona tunnettuihin jättimäisiin silmämunanaamareihin. The Residents on toiminut merkittävänä vaikuttajana muun muassa Devon, Talking Headsin, The Flaming Lipsin ja Primuksen kaltaisille yhtyeille.  

 

Kiertueohjelmisto tulee sisältämään niin vuoden 1978 ikonisen ”DUCK STAB!” -albumin tuotantoa kuin uudempaakin materiaali, yllätyksiä unohtamatta. Valokeilaan pääsee myös yhtyeen viimeisin studioalbumi, vuonna 2020 julkaistu ”Metal, Meat & Bone”. Edellisen kerran kulttimainetta nauttiva kokoonpano esiintyi Suomessa Tavastia-klubilla vuonna 2013. 

 

 

THE RESIDENTS (US) -Dog Stab! The 50th Anniversary Tour 

 

Ma 14.2.2022 Helsinki, Savoy-teatteri 

 Liput myyntiin ma 24.5.2021  

- ennakkoon 38 EUR (+ mahd. toimitusmaksut alk. 1 EUR) Lippupisteestä ja Savoy-teatterista 

- ovelta 43 EUR 

Takaisin