RUOTSALAINEN HENRIK PALM SOOLOKEIKOILLE SUOMEEN TAMMIKUUSSA

Vaikuttavan uran pohjoismaisella rock-rintamalla tehnyt ja muun muassa Ghostissa ja In Solitudessa vaikuttanut Henrik Palm tekee ensiesiintymisensä Suomessa alkuvuodesta 2022. Ruotsalaisen heavy-rockin kiintotähti nähdään soolomateriaalinsa tiimoilta Helsingin On The Rocksissa perjantaina 21. tammikuuta ja Tampereen Tullikamarin Klubilla lauantaina 22. tammikuuta. Keikkojen lipunmyynti alkaa torstaina 24. kesäkuuta 2021 Tiketissä.

Lahjakkaana multi-instrumentalistina tunnetun Henrik Palmin oma tuotanto on kiinnostava sekoitus raakaa rock n’ rollia punk-reunuksella ja kierolla outoudella kuorrutettuna. Syksyllä 2020 julkaistu, Suomen oman Svart Recordsin kautta ilmestynyt "Poverty Metal" -soolodebyytti tarjoaa kahdeksan perinteistä heavyä, progea, punkkia ja taidemusiikkia sekoittavaa raitaa, jotka epäilemättä tulevat soimaan kovaa ja korkealta intensiivisessä klubiympäristössä.

 

HENRIK PALM (SWE)

Pe 21.1.2022 Helsinki, On The Rocks

- ennakkoon 17,50 EUR Tiketistä

- ovelta 18 EUR

 

La 22.1.2022 Tampere, Tullikamarin Klubi

- ennakkoon 17,50 EUR Tiketistä

- ovelta 22 EUR

 

Liput myyntiin to 24.6. klo 9

Takaisin