MILLENCOLIN, NO FUN AT ALL JA SATANIC SURFERS YHTEISKEIKALLE KAAPELITEHTAALLE

Ruotsalaisbändit Millencolin, No Fun At All ja Satanic Surfers saapuvat Helsingin Kaapelitehtaalle lauantaina 21. syyskuuta. Vuoden odotetuimman skatepunk-tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippu.fissä perjantaina 5. huhtikuuta klo 9. 

1990-luvulla Burning Heart -levymerkin artisteja esitelleiden Cheap Shots -kokoelmien avustuksella laajempaan suosioon nousseet Millencolin, No Fun At All ja Satanic Surfers ovat Pohjoismaiden menestyneimpiä melodista skatepunkia soittavia yhtyeitä. Yhteensä bändeiltä on ilmestynyt yli 20 studioalbumia ja kaikki kolme kokoonpanoa ovat julkaisseet uutta musiikkia myös viime vuosina.  

Millencolin, No Fun At All ja Satanic Surfers ovat kiertäneet keskenään useasti, mutta yhteiskeikalla bändejä ei ole nähty Suomessa koskaan aiemmin. Loppuunmyydyillä Ruotsin-keikoilla maaliskuussa startanneen kiertueen biisilistat ovat painottuneet erityisesti 90-luvun ja 2000-luvun alkupuolen klassikkokappaleisiin. Kaapelitehtaalla yhtyeet soittavat täysimittaiset keikat. 

 

Takaisin