KORN ON VAHVISTANUT ESIINTYMISENSÄ KESÄN 2021 PROVINSSISSA

Yksi ensi vuoden Provinssi-festivaalin ohjelmiston kärkinimistä on vahvistunut: 25 vuotta tinkimättömällä linjallaan operoinut raskaan musiikin suurnimi Korn (US) saapuu kesällä 2021 Seinäjoelle.

Karismaattisen solistinsa Jonathan Davisin johdolla loppuunmyydyille areenoille ympäri maailmaa esiintyvä Korn kaataa vaihtoehtomusiikin rajoja metallin ja rockin vimmaisella yhdistelmällä. Kaksinkertainen Grammy-voittaja julkaisi hiljattain uransa 13. pitkäsoittonsa “The Nothing”, jota on ylistetty laajalti yhtyeen parhaimpana teoksena vuosiin. 

Sukupolvensa äänitorvena pidetty kokoonpano on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen miljooniin kuulijoihinsa genrensä klassikoksi nousseella nimikkoalbumillaan sekä sitä seuranneilla merkkiteoksilla kuten “Follow the Leader” ja “Issues”. Korn esiintyy Provinssin lisäksi samana viikonloppuna Suomessa myös Tuska-festivaaleilla.

Jo aikaisemmin Provinssi on kertonut, että koronaviruksen vuoksi paluukiertueensa vuodella eteenpäin siirtänyt suomirockin ikoni Hassisen Kone nähdään osana festivaalin ohjelmistoa.

PROVINSSI
1.–3.7.2021 @ Seinäjoki, Törnävänsaari
Korn (US), Hassisen Kone + kymmeniä lisäyksiä luvassa

LIPUT: 3pv alk. 159 EUR, ennakkomyynti www.provinssi.fi/liput

www.provinssi.fi 
www.facebook.com/Provinssifestival 
www.twitter.com/ProvinssiFest 
www.instagram.com/provinssi

Lisätietoja: 
- Sami Rumpunen (0400-407777, sami@provinssi.fi
- Minette Ristikari (040-5592698, minette@fullsteam.fi)

Takaisin