JVG AREENAKIERTUEELLE HUHTIKUUSSA

Suomen ylivertaisesti suosituin yhtye JVG valloittaa Suomen areenat ensi keväänä. Perjantaina 3. huhtikuuta Oulun Energia Areenalta käynnistyvä kiertue saavuttaa Seinäjoen heti seuraavana iltana lauantaina 4. huhtikuuta. Jyväskylän, Tampereen, Kuopion, Joensuun sekä Turun halki kaartava kiertue huipentuu Helsingin Hartwall Arenalle lauantaina 25. huhtikuuta. Tapahtumien liput tulevat myyntiin maanantaina 16. joulukuuta klo 9 Lippupisteessä ja Ticketmasterissa.
 
”Ollaan vajaan 10 vuoden aikana kierretty Suomen klubit ja festarit läpi useaan otteeseen sekä vedetty kolme omaa konserttia täydelle Hartwall Arenalle. Nyt pistetään vähän isompaa vaihdetta silmään. Tulevan kevään kiertue on ylivoimaisesti isoin ja näyttävin, mutta samalla myös haastavin rundimme tähän mennessä”,  valottavat JVG:n Jare ja VilleGalle tulevan kiertueen taustaa.
 
Loppuunmyydyillä keikkasaleilla ja festivaalien päälavoilla kautta Suomen yleisömassat villitsevä JVG on juurruttanut paikkansa maamme ykkösnimien joukossa. Kohta vuosikymmenen ajan niin radioiden soittolistoja kuin suoratoistopalveluiden kärkisijoja megahiteillään kuten “Ikuinen vappu”, “Tarkenee” ja “Hehkuu” hallinnut duo on murskannut ennätyksiä muun muassa Spotifyn striimatuimpana suomalaisena artistina. Useaan kertaan Emma-palkitun JVG:n tuorein, kesäkuussa ilmestynyt albumi “RATA/RAITTI” on tähän mennessä myynyt tuplaplatinaa. 
 
JVG - Areenakiertue
Pe 3.4.2020 Oulu, Energia Areena 
La 4.4.2020 Seinäjoki, Seinäjoki Areena
Pe 10.4.2020 Jyväskylä, LähiTapiola Areena
La 11.4.2020 Tampere, TähtiAreena
Pe 17.4.2020 Kuopio, Olvi Areena
La 18.4.2020 Joensuu, Joensuu Areena
Pe 24.4.2020 Turku, Gatorade Center 
La 25.4.2020 Helsinki, Hartwall Arena 
 
Keikat ovat ikärajattomia.
 
Liput myyntiin ma 16.12.2019 klo 9.00 Lippupisteessä ja Ticketmasterissa
 - ennakkoon alk. 39 EUR / VIP alk. 89 EUR
 
Keikat:
FULLSTEAM AGENCY / Rauha Kyyrö (050 546 8187, rauha@fullsteam.fi
 
Haastattelupyynnöt:
WARNER MUSIC FINLAND / Noora Kärki (044 981633, noora.karki@warnermusic.com
Takaisin