JANNE MASALIN JUHLII SYNTYMÄPÄIVIÄÄN LEMPIKUORON SOLISTINA PAAVALINKIRKOSSA

Tundramatiksista ja Bad Ass Brass Bandista tunnettu Masalin juhlii nelikymppisiään Lempikuoron solistina Paavalinkirkossa ”Yhdessä olemme” -juhlakonsertilla.

Rosvojen marssiorkesteri Bad Ass Brass Bandista ja kulttimaineen saavuttaneesta Tundramatiksista tunnettu Janne Masalin täyttää 7. lokakuuta 40 vuotta. ”Yhdessä olemme” -juhlakonsertissa kuullaan kuorosovituksia Masalinin soolotuotannosta ja Tundramatiksin kappaleista.

Masalinin kanssa Paavalinkirkossa esiintyy 30-henkinen Lempikuoro, jonka johtaja Julia Lainema on sovittanut esitettävät kappaleet kuorolle. Uuden asun ovat saaneet muun muassa radiosoittoa ja suosiota keränneet popkappaleet ”Tuuliajolla”, ”On yö”, ”Gospel sumun keskellä” sekä Tundramatiksin ”Tervetuloa autobaanalle”.

Yhdessä olemme -juhlakonsertti toteutetaan joukkorahoituksen turvin. Joukkorahoitusta kerättiin Mesenaatti.fi-palvelussa keväällä 2021. Kampanjan avauduttua liput myytiin loppuun alle vuorokaudessa.

"Seurasin huutonauraen miten tapahtuman mahdollistava budjetti täyttyi yhden perjantain aikana”, Masalin kertoo.

Katso joukkorahoituskampanja tästä ja kampanjan traileri tästä.

JANNE MASALIN X LEMPIKUORO
Yhdessä olemme

To 7. lokakuuta 2021 klo 19
Helsinki, Paavalinkirkko

Liput voi varata etukäteen tällä lomakkeella.
Liput alk. 18 EUR
- Ovelta 25 EUR

Janne Masalin (s. 1981) on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, jonka ensimmäinen sooloalbumi “Yhdessä olemme alasti” julkaistiin vuonna 2020. Soolouran lisäksi hänet tunnetaan Tundramatiks- ja Bad Ass Brass Band -yhtyeistä. Koulutukseltaan Masalin on äänisuunnittelija.
www.jannemasalin.com

Lempikuoro on syksyllä 2019 perustettu helsinkiläinen sekakuoro, joka koostuu kokeneista kuoroharrastajista.
www.lempikuoro.fi

Takaisin