HUORA KIINNITETTY FULLSTEAMIN ROSTERIIN - UUSI SINGLE "LOPPU" ULKONA NYT

Tinkimättömästä asenteestaan ja tiukasta live-energiastaan tunnettu punkrock-yhtye Huora on kiinnitetty Fullsteam Agencyn artistirosteriin!

 

Huora nousi yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 julkaistun Kaikki uuniin -EP:n myötä. Tarttuvilla biiseillä ja armottomalla live-menolla läpimurron tehnyt yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Hukutaan paskaan vuonna 2017 ja suoraan fyysisen albumilistan ykköseksi kivunneen kakkosalbuminsa Kosto Elää! vuonna 2018. Bändiin kuuluvat kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen, rumpali Saku Sahlstedt ja laulaja Anni Lötjönen.

 

Parhaillaan kolmatta albumiaan äänittävä Huora avasi vuoden 2021 käyntiin tänään julkaistulla singlellään Loppu. Tyylilleen uskollisena yhtye pui ärhäkkäällä rokkibiisillä nyrkkiä maailmanlopun meiningeissä sähisten ja Pentti Linkolan kumppareiden jäljissä harppoen. Räyhäkkäästi riffittelevä ja kantaaottava single on taattua Huoraa, jonka tahdissa nostetaan malja heikoimmille ja lähdetään polvet edellä pittiin.

Takaisin