HASSISEN KONEEN KEIKAT SIIRTYVÄT VUOTEEN 2022

Suomirockin ikonisimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Hassisen Koneen paluukeikat siirtyvät ensi vuoteen vallitsevan koronatilanteen vuoksi. ”Olemme olleet todella hyvin valmistautuneita ja täynnä intoa tekemään kauan odotetut keikat tänä vuonna. Valitettavasti olosuhteet ovat edelleenkin sellaiset, että jouduimme raskain mielin tekemään päätöksen keikkojen siirtämisestä jälleen vuodella eteenpäin. Kiitämme kaikkia lippunsa säilyttäneitä kärsivällisyydestä. Hassisen Kone käynnistyy jälleen vuonna 2022 täynnä räjähtävää energiaa”, lupaa yhtye.

 

Legendaarinen kokoonpano kasaa rivinsä, kun Ismo Alanko (laulu, kitara), Reijo Heiskanen (kitara, laulu), Jussi Kinnunen (basso, laulu) ja Harri Kinnunen (rummut) nähdään kotikaupunkinsa Joensuun Kerubissa 21. - 25. kesäkuuta yhteensä viiden ennakkoon loppuunmyydyn keikan voimin. Seuraavana viikonloppuna vuorossa on Seinäjoella 30. kesäkuuta - 2. heinäkuuta juhlittava Provinssi, jossa Hassisen Kone tekee kesän ainoan festivaaliesiintymisensä myöhemmin ilmoitettavana päivänä. Odotettu paluu huipentuu Tampereen Ratinan stadionilla lauantaina 30. heinäkuuta 2022, jolloin yhtye esiintyy koko historiansa kattavan ison kokoonpanon kera. Provinssin ja Ratinan lipunmyynti on käynnissä molempien tapahtumien omissa lipunmyyntikanavissa.

 

Aiemmin vuosille 2020 ja 2021 ostetut liput käyvät keikoille sellaisenaan. Mikäli uudet esiintymispäivä eivät käy, Kerubiin ostettujen lippujen viimeinen palautuspäivä on 21. kesäkuuta 2021. Jo ennakkoon loppuunmyydyn Kerubin mahdollisesti myyntiin vapautuvista lipuista tiedotetaan myöhemmin. Provinssin lippupalautusten viimeinen päivämäärä on 16. kesäkuuta 2021. Ratinan keikan liput voi palauttaa 7. elokuuta 2021 mennessä ostopaikkaan.


Hassisen Kone

21. - 25.6.2022 Joensuu, Kerubi

30.6. - 2.7.2022 Seinäjoki, Provinssi

30.7.2022 Tampere, Ratinan stadion

 

LIPUT:

Joensuu, Kerubi LOPPUUNMYYTY

Seinäjoki, Provinssi 3pv alk. 159 EUR www.provinssi.fi/liput

Tampere, Ratinan Stadion alk. 59 EUR (+mahd. toimituskulut alk. 1 EUR) www.lippu.fi/hassisenkone 

Takaisin