ELEKTRONISEN NYKYMUSIIKIN MESTARIT LOSCIL JA LAWRENCE ENGLISH SAVOY-TEATTERIIN HELMIKUUSSA

Ambient-muusikko loscil ja säveltäjä-äänitaiteilija Lawrence English konsertoivat Helsingin Savoy-teatterissa torstaina 22. helmikuuta yhteisalbuminsa ”Colours of Air” saattelemana. Ylistettyjen artistien tarjoilemaa uniikkia konserttielämystä täydentävät visuaaliset elementit. Illan avaa kotimainen elektroartisti Lau Nau. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippu.fissa keskiviikkona 22. marraskuuta.

Vuosi sitten loppuunmyydyssä Kulttuurikeskus Stoassa konsertoineen kanadalaisen Scott Morganin sooloprojektina tunnettu loscil on luonut elokuvallisen tunnelmallista äänimaailmaansa jo yli 20 vuoden ajan. Australialainen Lawrence English tunnetaan tinkimättömästä ja näkemyksellisestä työstään elektronisen musiikin parissa niin artistina kuin maineikkaan levy-yhtiö Room40 perustajana. Ambient-musiikin unelmaduoksikin nimetyn kaksikon maaliskuussa julkaistun ”Colours of Air” -albumin orgaanisesti soiva, minimalistisen eteerinen ja meditatiivinen äänimaailma on ammennettu sata vuotta vanhasta uruista, jonka hypnoottinen ääni kutsuu kuulijansa uppoutumaan ainutlaatuiseen kokemukseen.

Illan avausartistina nähtävä Lau Nau eli Laura Naukkarinen tunnetaan laajalti Suomen profiloituneimpana erikoismusiikin tekijänä. Juuri 10. albuminsa “Aphrilis” julkaisseen Lau Naun musiikissa soivat elektroakustinen kokeellisuus, folkmusiikin perinteet sekä kaiut klassisesta nykymusiikista.

Tapahtuma on osa elokuvallisen musiikin osaajia esittelevää Here///Now-konserttisarjaa.

 

loscil & Lawrence English –”Colours of Air” (CA/AUS)
To 22.2.2024 Helsinki, Savoy-teatteri

Takaisin