DUNGEN SAAPUU POHJOISMAIDEN TALVIKIERTUEELLAAN SUOMEEN

Huimista live-esiintymisistään tunnettu psykedeelinen folk-rockyhtye Dungen nähdään Suomessa kahdesti ensi talvena osana heidän Pohjoismaissa toteutettavaa kiertuettaan. Yhtye esiintyy Helsingissä Tavastialla keskiviikkona 1. helmikuuta 2023 sekä Tampereen uudella Tavara-asemalla torstaina 2. helmikuuta 2023. Lipunmyynti keikoille alkaa Tiketissä perjantaina 28. lokakuuta klo. 10.

Ruotsalainen Dungen on ollut vuodesta 1999 lähtien yksi korkealaatuisen rockmusiikin tuottajista kotimaassaan. Bändin musiikki liukuu luontevasti eri genrerajojen yli, joten heidän musiikissaan voikin kuulla viitteitä niin psykedeelisesta rockista, ruotsalaisesta kansanmusiikista, progesta kuin vaihtoehtorockistakin. Ruotsinkielisistä lyriikoistaan huolimatta, bändi on ollut pitkään kansainvälisesti suosittu ja kerännyt vankkaa fanikuntaa myös Ruotsin rajojen ulkopuolelta.

Bändin uusin albumi ”En Är För Mycket Och Tusen Aldrig Nog” julkaistiin lokakuun alussa ja se nousi kotimaassaan listojen yhdeksänneksi. Albumi on samalla bändin ensimmäinen pitkäsoitto seitsemään vuoteen.

Kummassakin kaupungissa illan avaa Pekka Laine & The Enchanted.

Takaisin