BRITANNIAN POP-LUPAUS TOM GREGORY ENSIMMÄISELLE SUOMEN-KEIKALLEEN KESÄKUUSSA

Britannian lupaavimpiin pop-tulokkaisiin lukeutuva Tom Gregory saapuu tulevana kesänä ensi kertaa Suomeen. Viime vuonna ilmestyneellä ”Heaven in a World So Cold” -debyyttialbumillaan hätkähdyttävät striimiluvut kahminut uuden sukupolven laulaja-lauluntekijä esiintyy Helsingin On The Rocksissa lauantaina 11. kesäkuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy torstaina 16. syyskuuta Tiketissä.
 

Tom Gregory nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vuoden 2013 Voice UK -ohjelmassa. Artistiura otti tuulta alleen vuoden 2017 ”Run To You” -esikoissinkulla, joka päätyi nopeasti yhdeksi Britannian vuoden soitetuimmista radiokappaleista. Henkeäsalpaavista pop-anthemeistaan ja sydämellisistä balladeistaan tunnetun artistin kansainvälinen läpimurto koettiin vuoden 2020 sinkkujulkaisuilla ”Fingertips” sekä yhteistyössä EDM-duo VIZEn kanssa syntyneellä ”Never Let Me Down”.

 

Blackpoolista kotoisin oleva artistitulokas on valloittanut yleisönsä avoimilla lyriikoillaan sekä raikkaalla, rock-kitaroiden ryydittämällä pop-tuotannollaan. Tom Gregoryn julkaisut ovat poikineet platina- ja kultalevyjen ohella myös palkintoehdokkuuksia (mm. NRJ Music Awards ”International Breakthrough” 2020) sekä voiton saksalaisen Audi Generation Award -kilpailun kansainvälisen musiikin kategoriassa. Perjantaina ilmestynyt ”Footprints”-sinkku lupailee odotettua seuraajaa debyyttialbumille.

 

TOM GREGORY (UK)

Lauantai 11.6.2022

Helsinki, On The Rocks


Liput myyntiin to 16.9. klo 12
- ennakkoon alk. 22,50 EUR Tiketistä
- ovelta 24 EUR


promokuvat: https://www.fullsteam.fi/fi/press

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

FULLSTEAM

- Aino-Maria Paasivirta (040-8477373, aino-maria@fullsteam.fi)

- Anna Mäkelä (050-5814153, anna@fullsteam.fi)

Takaisin