covid-19: päivittyvä uutissivu

Suomen hallitus on 22.4.2020 linjannut, että yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kieltoa on syytä jatkaa ainakin 31.7.2020 saakka. Jo tätä ennen hallitus ja viranomaiset olivat linjanneet, että yli 10 hengen yleisötilaisuudet olivat kiellettyjä Suomessa 31.5.2020 asti.

Keräämme tälle sivulle tietoa kaikista Fullsteam Agencyn keikoista aikajaksolla 12.3.2020 - 31.7.2020 eli sille periodille, jolle koronavirus tämän hetken tietojen mukaan vaikuttaa konserttien järjestämiseen Suomessa. Listaamme toki myös myöhemmänkin ajankohdan siirtyneitä/peruuntuneita konsertteja.

Kaikki mainitulla ajanjaksolla keikkailevat Fullsteam-artistit on alempana listattu artisteittain aakkosjärjestykseen.

Jokaisen keikkapäivän kohdalla lukee konsertin tämän hetkinen status eli onko keikka toteutumassa, peruuntumassa vai siirtymässä toiseen ajankohtaan.

Lisäämme myös tietoa lippujen palauttamisista sitä mukaa, kun tilanne varmistuu. Lippujen palauttaminen on mahdollista sen jälkeen, kun konsertti on joko vahvistettu peruutetuksi tai siirtynyt uusi konserttipäivä on selvillä. Tätä ennen lippuja ei voi palauttaa. Huomioithan, että lippukaupoilla on tällä hetkellä ruuhkaa, joten palautusten käsittelyssä saattaa mennä hetki. 

Koska konsertteja on valtava määrä, pahoittelemme puutteita tiedoissa sekä viivettä uusien päivitysten osalta. Täydennämme tätä tiedostoa sitä mukaa, kun saamme varmistuksia asioista.

Mikäli teillä on asiasta kysyttävää, voitte lähettää sähköpostia osoitteeseen info@fullsteam.fi. 

 

100 GECS (US)                   

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.
 

ANAL THUNDER                

4.6.2020        Turku             Punk in Drublic
Tapahtuma siirtyy 10.6.2021, odotamme vahvistuksia ohjelmistosta. Ostetut liput ova voimassa sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan 30.6.2020 mennessä. Lisätiedot täältä.
 

ANNA OF THE NORTH (NO)                    

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.
 

ANNI LAHE

14.3.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy 18.6.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai jos päivä ei sovi niin ne voi paluttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.


ANTI-FLAG (US)

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

ASA & BAND

27.3.2020      Helsinki         Malmitalo
Konsertti siirtyy 20.8.2020. Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 31.5.2020 mennessä.

28.3.2020      Espoo            Sellosali
Konsertti siirtyy 13.8.2020. Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 30.6.2020 mennessä.

10.4.2020      Lahti              Torvi
Konsertti siirtyy, odotamme lisätietoja asiasta.

11.4.2020      Lappeenranta    Nuijamies
Konsertti siirtyy 27.6.2020. Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Livetoon.

16.5.2020      Vantaa          Vantaapäivä
Konsertti siirtyy 31.7.2020, ei lipunmyyntiä.

23.5.2020      Helsinki         Jytäkesä Go Go
Asan esiintyminen syksyyn siirtyneessä Jytäkesä Go Go -tapahtumassa peruuntuu. Lisätiedot lipuista ja niiden palauttamisesta täällä.

26.6.2020      Järvenpää     Puistoblues
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Puistobluesin nettisivuilta.

27.6.2020      Lappeenranta   Nuijamies
Odotamme lisätietoja tilanteesta.
​​​
4.7.2020        Karkkila         Sunset Beach Party
Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.

17.7.2020      Espoo            Olarin panimo
Tapahtuma siirtyy 19.9.2020. Lisätiedot festivaalin FB-eventistä.
​​​
24.7.2020      Valkeakoski   Työväen musiikkitapahtuma
Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.

31.7.2020        Vantaa          Vantaapäivä
Odotamme lisätietoja tilanteesta.
​​​

BARBE-Q-BARBIES
​​​
11.7.2020      Laukaa          HDCF
Tapahtuma peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.
​​​
25.7.2020      Tuusniemi     Hojo Goes Rocking
Tapahtuma peruuntuu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.


BATTLES (US)

11.5.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.


BEAST IN BLACK                   

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
​​​
3.7.2020        Oulu              Rock in The City
Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

4.7.2020        Tampere       Sauna Open Air
Festivaali peruuntuu, lisätiedot Sauna Open Airin nettisivuilta.

10.7.2020      Kouvola         Rock In The City
Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.
 

BELLE AND SEBASTIAN (UK)  

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

 

BLACK DEVILS & ILE KALLIO

13.3.2020      Lappeenranta   Totem
Konsertti toteutuu.

14.3.2020      Mikkeli          Wilhelm
Konsertti toteutuu.

20.3.2020      Oulu              Basso
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 21.8.2020. Ostetut liput käyvät uudelle keikkapäivälle sellaisenaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 31.3.2020 mennessä.

21.3.2020      Kuopio           Henry's Pub
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 28.8.2020. Ostetut liput käyvät uudelle keikkapäivälle sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 1.7.2020 mennessä.

27.3.2020      Kouvola         House of Rock
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 2.10.2020. Ostetut liput käyvät uudelle keikkapäivälle sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

28.3.2020      Helsinki         On The Rocks
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 1.8.2020.Ostetut liput käyvät uudelle keikkapäivälle sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

5.6.2020        Joensuu         Kauppatori
Konsertti on peruttu.
​​
26.6.2020      Tampere       Kaisla Mustalahti
Tapahtuma on peruttu, ennakkoliput voi palauttaa ostopaikkaan.

27.6.2020      Kokkola         Mustakari
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa paikallisiin ennakkopisteisiin.

5.7.2020        Aitoo             Aitoon Kirkastusjuhlat
Tapahtuma on peruttu. Lisätiedot asiasta Kirkastusjuhlien nettisivuilta.

10.7.2020      Laukaa          HDCF
Tapahtuma peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

11.7.2020      Parikkala       Kovan Päivän ilta
Tapahtuma on peruttu. Liput voi palauttaa paikallisiin ennakkomyyntipisteisiin.

31.7.2020      Savonlinna    Panimoravintola Huvila
Odotamme lisätietoja tilanteesta.


BLIND CHANNEL

22.4.2020      Tampere       Klubi
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

25.4.2020      Helsinki         The Circus
Konsertti siirtyy 6.2.2021. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen.

8.5.2020        Oulu              Hevimesta
Konsertti siirtyy 11.12.2020. Lput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

24.7.2020      Tuusniemi     Hojo Goes Rocking
Tapahtuma peruuntuu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.

25.7.2020      Oulu              Qstock
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.
 

BLUES PILLS (SE)               

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

CHARLI XCX (UK)

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

CIRCLE JERKS (US)

4.6.2020        Turku             Punk in Drublic
​​​​​​​Tapahtuma siirtyy 10.6.2021, odotamme vahvistuksia ohjelmistosta. Ostetut liput ova voimassa sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan 30.6.2020 mennessä. Lisätiedot täältä.


CMX

12.6.2020      Kuopio        Rock in the City
Festivaali peruuntuu. Ostetut liput käyvät sellaisinaan vuoden 2021 festivaaleille tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

26.6.2020      Rauma        Rock in the City
Festivaali peruuntuu. Ostetut liput käyvät sellaisinaan vuoden 2021 festivaaleille tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

4.7.2020        Oulu              Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

11.7.2020      Kouvola         Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

13.7.2020      Tampere       Sauna Open Air
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu, lisätiedot Sauna Open Airin nettisivuilta.

17.7.2020      Rovaniemi    Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

25.7.2020      Kerava           Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.


DEAFHEAVEN (US)

26.6.2020      Helsinki        Tuska Festival
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tuskan nettisivuilta.
​​​​​​​

DEFTONES (US)                   

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

DIIV (US)      

11.-13.6.2020  Helsinki      Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.
 

DISTURBED (US)                  

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

DRAB MAJESTY (US)            

11.-13.6.2020    Helsinki    Sideways
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.
​​​​​​​​​​

DREW MCDOWAL (UK) + PUCE MARY (DK) + KALI MALONE (US)

14.5.2020      Helsinki         Ääniwalli
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.
 

EINO & AAPELI

21.3.2020      Laukaa          Peurunka
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 22.8.2020. Liput käyvät sellaisinaan uudelle päivälle tai ne voi palauttaa Tikettiin.

18.4.2020      Turku             Logomo
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 12.9.2020. Liput käyvät sellaisinaan uudelle päivälle tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 31.3.2020 mennessä.

1.5.2020        Lappajärvi     Kivitippu
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

16.5.2020      Kempele       Zemppi Arena
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 6.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkoihin.

29.5.2020      Joensuu         Suomen suven avaus
Konsertti peruuntuu. Kyseessä olisi ollut ilmaistapahtuma, joten ei lippujen palautuksia.

14.6.2020      Tampere       Särkänniemi
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma siirtyy myöhempään ajankohtaan, uutta päivää selvitellään.

5.7.2020        Eura              Sieravuori
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Ostetut liput voi palauttaa Livetoon.

25.7.2020      Hankasalmi     Kihveli soikoon
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Ostetut liput voi palauttaa Livetoon.

26.7.2020      Valkeakoski   Työväen musiikkitapahtuma
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.


ELASTINEN

13.3.2020      Turku             M/S Grace
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 23.10.2020. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä Viking Lineen.

14.3.2020      Hamina         Työski
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

20.3.2020      Tahko            Piazza
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa TIkettiin.

21.3.2020      Jyväskylä       bra2
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

25.3.2020      Levi               Hullu Poro Areena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

26.3.2020      Ruka              Piste
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen.

27.3.2020      Rovaniemi    Halfmoon
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

28.3.2020      Levi      Hullu Poro Areena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

29.3.2020      Äkäslompolo Äkäshotelli
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Äkäshotellin aulabaariin.

3.4.2020        Vantaa            Tulisuudelma
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 30.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen.

4.4.2020        Jämsä           Himos Areena
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 12.12.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Himos Areenalle.

10.4.2020      Forssa           Status
Konsertti siirtyy 6.11.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Statukseen.

11.4.2020      Hämeenlinna Aulanko Areena
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi paluttaa Lippupisteeseen.

16.4.2020      Helsinki         M/S Viking Gabriella
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä Viking Lineen.

18.4.2020      Lahti              Finlandia-klubi
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteeseen.

24.4.2020      Turku             Apollo
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa TIkettiin 31.8.2020 mennessä.

25.4.2020      Helsinki         M/S Silja Europa
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä Tallink Siljaan.

30.4.2020      Nivala           Tuiskula
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

1.5.2020        Oulu              Tullisali
Konsertti siirtyy 14.11.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Ticketmasteriin.

2.5.2020        Kuopio           Rauhalahti
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 11.12.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen.

16.5.2020      Tampere       Likkojen Lenkki
Tapahtuma peruuntuu. Konserttiin ei ollut myynnissä erillisiä lippuja.

29.5.2020      Turku             Raviristeily
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä risteilyn järjestäjiin.

5.6.2020        Vantaa          Myyrmäki Food & Wine
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

6.6.2020        Kaarina         Saaristo Open
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali siirtyy 28.-29.8.2020. Ohjelmistosta kerrotaan myöhemmin. Lisätiedot Saaristo Openin nettisivuilta.

18.6.2020      Tahko            Tahkon Juhannus
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Tahkon Juhannuksen nettisivuilta.

19.6.2020      Himos           Himoksen Juhannus
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Himos Juhannuksen nettisivuilta.

20.6.2020      Alahärmä      Powerparkin Juhannus
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Powerparkin nettisivuilta.

26.6.2020      Himos           Iskelmäfestivaali
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Iskelmäfestivaalien nettisivuilta.

27.6.2020      Pori               Iskelmäfestivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Iskelmäfestivaalien nettisivuilta.

2.7.2020        Kouvola         Tykkimäki
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Tykkimäelle ei myydä erillisiä konserttilippuja.

3.7.2020        Hämeenlinna Wanaja Festival
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Wanaja Festivalin nettisivuilta.

9.7.2020        Oulu              Suomipop-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Suomipop-festivaalin nettisivuilta.

10.7.2020      Vantaa          Tikkurila-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Tikkurila-festivaalin nettisivuilta.

11.7.2020      Jyväskylä       Suomipop-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Suomipop-festivaalin nettisivuilta.

14.7.2020      Pori               Suomi Areena
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Lisätiedot Suomi Areenan nettisivuilta.

16.7.2020      Tampere       Tammerfest
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tammerfestin nettisivuilta.

17.7.2020      Saarijärvi       Kirmot
Tapahtuma on peruttu. Lisätiedot Kirmojen nettisivuilta.

17.7.2020      Seinäjoki       Vauhtiajot
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

23.7.2020      Valkeakoski   Työväen musiikkitapahtuma
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.

24.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.

25.7.2020      Seinäjoki       Solar Sound Festival
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Solar Soundin nettisivuilta.

31.7.2020      Kemi             Satama Open Air
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.


ENSIFERUM

18.6.2020      Kauhajoki      Nummirock
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Nummirockin nettisivuilta.

24.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.

31.7.2020      Pori               Porispere
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu . Lisätiedot Porisperen nettisivuilta.

1.8.2020       Kuopio           Kuopiorock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Kuopiorockin nettisivuilta.


FACE TO FACE (US)

4.6.2020        Turku             Punk in Drublic
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma siirtyy 10.6.2021, odotamme vahvistuksia ohjelmistosta. Ostetut liput ova voimassa sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan 30.6.2020 mennessä. Lisätiedot täältä.


FLOATING POINTS LIVE (UK)   

11.-13.6.2020 Helsinki       Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


FRANK TURNER AND THE SLEEPING SOULS (UK)

4.6.2020        Turku             Punk in Drublic
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma siirtyy 10.6.2021, odotamme vahvistuksia ohjelmistosta. Ostetut liput ova voimassa sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan 30.6.2020 mennessä. Lisätiedot täältä.


FREDRIK FURU

24-26.6.2020      Kokkola         Mustakari
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

10.7.2020      Hanko           Casino
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Ticketmasteriin.


GAYE SU AKYOL (TR)           

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


GEORGIA (UK)

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


GIANT SWAN (UK)                

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


GOJIRA (FR)   

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


GOLDLINK (US)

11.-13.6.2020 Helsinki       Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


HANK VON HELL (NO)

13.6.2020      Vaasa           Rockperry ReLoad
Festivaali siirtyy syyskuulle, Hank von Hellin esiintymispäivä on 5.9.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta täällä.


HASSISEN KONE

16.-20.6.2020      Joensuu         Kerubi
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

8.8.2020        Tampere       Ratinan stadion
Konsertti on elokuun puolella eli tämän hetken rajoitukset eivät kosketa kyseistä konserttia.


HATARI

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

HEARTHILL

9.4.2020        Helsinki         On The Rocks
Konsertti siirtyy 20.11.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 19.11.2020 mennessä.


HEAVYWEIGHT 

24.7.2020      Kuopio           Albatrossi
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.


HERRA YLPPÖ & EX

13.3.2020      Kouvola         House of Rock
Keikka siirtyy 4.9.2020. Jo ostetut ennakkoliput käyvät tälle keikalle sellaisenaan, mikäli uusi keikkapäivämäärä ei sovi ennakkolipun jo hankkineille, pyydämme laittamaan sähköpostia osoitteeseen: hanna.houseofrock@gmail.com ja kertomaan sähköpostissa ostettujen lippujen kappalemäärän sekä lippujen ostajan nimen. Tarkemmat tiedot lippurahojen palautuksesta tulee paluuviestissä.

14.3.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy 18.6.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

20.3.2020      Turku             Apollo
Konsertti siirtyy 29.8.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

21.3.2020      Pori               Kehräämö
Konsertti siirtyy, uusi päivämäärä on 5.9.2020.  Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan. Jos uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa. LIsätiedot Kehräämön verkkosivuilta.

27.3.2020      Oulu              45 Special
Konsertti siirtyy 11.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.6.2020 mennessä.

28.3.2020      Jyväskylä       Lutakko
Konsertti siirtyy 17.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Lutakkoon 17.8.2020 mennessä.

2.4.2020        Tuusula         Krapin paja
Konsertti siirtyy 5.11.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

3.4.2020        Joensuu         Kerubi
Konsertti siirtyy 28.8.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Tikettiin tai Lippupisteeseen 30.4.2020 mennessä.

4.4.2020        Kuopio           Henry's Pub
Konsertti siirtyy 25.9.2020. Ostetut liput  käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 1.7.2020 mennessä.

9.4.2020        Tampere       Olympia
Konsertti siirtyy 14.8.2020. Ostetut liput  käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.

10.4.2020      Kajaani          Kulma
Konsertti siirtyy 12.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Livetoon.

11.4.2020      Lahti              Möysän Musaklubi
Konsertti siirtyy 15.8.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin.

16.4.2020      Espoo            Sellosali
Konsertti siirtyy 19.11.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 30.6.2020 mennessä.

17.4.2020      Vaasa            Ritz
Konsertti siirtyy 10.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivää sellaisinaan tai ne voi palauttaa Netticketiin.

18.4.2020      Porvoo           Taidetehdas
Konsertti siirtyy 19.9.2020. Ostetut liput  käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 30.6.2020 mennessä.

23.4.2020      Helsinki         Silja Europa
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä Tallink Siljaan.

18.6.2020      Helsinki         Tavastia
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti siirtyy 2.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin.

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020.. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

2.7.2020        Tampere       Ravintola Kaisla Mustalahti
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

11.7.2020      Joensuu         Ilovaarirock​​​​​​​​​​​​​​
​​​​​​​Tapahtuma siirtyy syksyyn, odotamme lisätietoja tilanteesta.

24.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.
​​​​​​
25.7.2020      Harjavalta     Karmarock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot aiheesta Karmarockin nettisivuilta.


HIGH ON FIRE (US)

28.6.2020      Helsinki        Tuska Festival
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tuskan nettisivuilta.


HONNINGBARNA (NO)

5.6.2020      Turku               Kesärauha
Kesärauha-festivaali siirtyy elokuulle, ja samalla Honningbarnan esiintyminen peruuntuu. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Ticketmasteriin 30.4.2020 mennessä.


IAN WILLIAM CRAIG (US)

5.5.2020        Helsinki         Temppeliaukion kirkko
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ostopaikasta riippuen Tikettiin tai Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.


IKINÄ

17.6.2020      Kauhajoki      Nummirock
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Nummirockin nettisivuilta.

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


IRREVERSIBLE ENTANGLEMENTS (US)

16.3.2020      Tampere       G LiveLab
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ostopaikasta riippuen joko Tikettiin tai G-Livelabiin (info@livelaboratorio.fi).

17.3.2020      Helsinki         G LiveLab
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ostopaikasta riippuen joko Tikettiin tai G-Livelabiin (info@livelaboratorio.fi).


ISAAC SENE

3.4.2020        Helsinki         Tavastia
Isaac Sene oli kiinnitetty Sannin lämmittelijäksi loppuunmyydyille keikoille Tavastialle. Sannin uusi keikkapäivä on vahvistunut 4.9.2020, mutta Isaac Senen esiintymisestä tapahtumassa ei ole vielä tietoa.

4.4.2020        Helsinki         Tavastia
Isaac Sene oli kiinnitetty Sannin lämmittelijäksi loppuunmyydyille keikoille Tavastialle. Sannin uusi keikkapäivä on vahvistunut 5.9.2020, mutta Isaac Senen esiintymisestä tapahtumassa ei ole vielä tietoa.

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 21.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

12.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

25.6.2020      Helsinki         Radio Helsinki Kesälive
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


JACOB LEE (AU)

22.3.2020      Helsinki         On The Rocks
Konsertti siirtyy 30.8.2020. Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan. Jos uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.


JAMBINAI (KR)

31.5.2020      Helsinki         On The Rocks
Konsertti siirtyy 23.5.2021. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.


JANNE MASALIN

25.3.2020      Helsinki         Stoa
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa palauttaa Lippupisteeseen.

16.4.2020      Helsinki         Kansalliskirjasto
Konsertti peruuntuu. Konserttiin oli vapaa pääsy eli ei lippujen palautuksia.

17.7.2020      Tampere       Uusi Tampere
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali siirtyy, uusi esiintymispäivä on 25.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen tai Tikettin.

25.7.2020      Helsinki       Semifinal
​​​​​​​Odotamme lisätietoa tilanteesta.


JARVIS COCKER presents JARV IS… (UK)     

11.-13.6.2020 Helsinki       Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


JON HOPKINS (UK)

22.3.2020      Helsinki         Musiikkitalo
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 3.11.2020.
Mikäli uusi keikkapäivä ei sovi, voi liput palauttaa Ticketmasteriin 30.4.2020 mennessä.


JUNGLEPUSSY (US)               

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


JVG

3.4.2020        Oulu              Energia Areena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

4.4.2020        Seinäjoki       Seinäjoki Areena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

10.4.2020      Jyväskylä       LähiTapiola Areena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

11.4.2020      Tampere       TähtiAreena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

17.4.2020      Kuopio           Olvi Areena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

18.4.2020      Joensuu         Joensuu Areena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

24.4.2020      Turku             Gatorade Center
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

25.4.2020      Helsinki         Hartwall Arena
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Ticketmasteriin 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

30.4.2020      Virtuaalinen vappu
JVG esiintyy virtuaalisesti Helsingin virtuaalisissa ja maksuttomissa vappujuhlissa

18.6.2020      Himos           Himoksen Juhannus
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Himos Juhannuksen nettisivuilta.

19.6.2020      Rauma          RMJ
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot RMJ:n nettisivuilta.

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

3.7.2020         Turku            Ruisrock
Festivaali peruuntuu. Lisätiedot asiasta ja lipuista Ruisrockin nettisivuilta.

4.7.2020        Hämeenlinna Wanaja Festival
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Wanaja Festivalin nettisivuilta.

10.7.2020      Jyväskylä       Suomipop-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Suomipop-festivaalin nettisivuilta.

11.7.2020      Vantaa          Tikkurila-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Tikkurila-festivaalin nettisivuilta.

17.7.2020      Tampere       Tammerfest
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tammerfestin nettisivuilta.

19.7.2020      Joensuu         Ilosaarirock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot asiasta Ilosaarirockin nettisivuilta.

24.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.
​​​​​​​​​​​​​
25.7.2020      Turku             DBTL
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot DBTL:n nettisivuilta.

1.8.2020        Kuopio        Kuopiorock
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Kuopiorockin nettisivuilta.

2.8.2020       Pori                Porispere
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu kesältä 2020. Lisätiedot Porisperen nettisivuilta.


KALEVAUVA.FI

14.3.2020      Pori               Kehräämö
Konsertti siirtyy, uusi päivämäärä on 4.9.2020.  Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan. Jos uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa. LIsätiedot Kehräämön verkkosivuilta.

21.3.2020      Pieksämäki   Poleeni
Konsertti siirtyy, uusi päivämäärä on 20.3.2021. Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan. Jos uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa Ticketmasteriin.

28.3.2020      Helsinki         Suvilahti TBA
Konsertti siirtyy, uusi päivämäärä on 9.10.2020. Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan. Jos uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa Tikettiin.

25-27.6.2020 Seinäjoki      Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

1.7.2020        Espoo            Vermo Areena
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti peruuntuu.

2.7.2020        Salo               Salon Iltatori
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti peruuntuu. 

18.7.2020      Karina           UniFest
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot UniFestin nettisivuilta.

23.7.2020      Tampere       Ravintola Kaisla Mustalahti
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

1.8.2020        Pori              Porispere
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu kesältä 2020. Lisätiedot Porisperen nettisivuilta.


KASMIR

13.3.2020      Lahti              Finlandia-klubi
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteeseen.

14.3.2020      Nurmijärvi    Club Venla
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

20.3.2020      Hyvinkää       Amarillo
Konsertti siirtyy 14.8.2020. Ostetut liput käyvät uuteen keikkapäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

31.3.2020      Vaasa            Teatro
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin.

4.4.2020        Pori               Puuvilla
Konsertti siirtyy 3.10.2020. Lisätiedot aiheesta Puuvillan nettisivuilta.

6.4.2020        Lappeenranta     Marathon Monday
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

18.4.2020      Uusikaupunki     Bar Muki
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

23.4.2020      Joensuu         Kimmel
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ostopaikkaan.

24.4.2020      Nurmes         Sokos Hotel Bomba
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Livetoon.

25.4.2020      Kauhajoki      Krouvi
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

28.4.2020      Tampere       Särkän Märkä
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

7.5.2020        Helsinki         M/S Viking Mariella
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä Viking Lineen.

15.5.2020      Kokkola         Calle Nightclub
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ennakkopisteisiin.

16.5.2020      Kuopio           Albatrossi
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

3.7.2020        Karkkila         Sunset Beach Party
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.

25.7.2020      Polvijärvi       Polvijärvi-päivät
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. 

26.7.2020      Ylöjärvi          Mökkirokki
​​​​​​​​​​​​​​Ilmaistapahtuma on peruttu.
 

KELIS (US)     

11.-13.6.2020     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


KORN (US)

25.6.2020      Seinäjoki      Provinssi
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

26.6.2020      Helsinki        Tuska Festival
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tuskan nettisivuilta.


KORPIKLAANI

4.4.2020        Kempele       Zemppi Arena
Z-Rock siirtyy syksyyn, Korpiklaanin uusi esiintymispäivä on 4.9.2020. Tapahtuman järjestäjä tiedottaa tarkemmin ohjelmasta ja lipuista.

19.6.2020      Kauhajoki      Nummirock
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Nummirockin nettisivuilta.

25.7.2020      Valkeakoski   Työväen musiikkitapahtuma
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.


KUUMAA

16.5.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy 22.8.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

18.7.2020      Kuortti           Kuortinkartanon kesäjuhla
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

24.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.

31.7.2020      Turku             Aurafest
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.
 

LAURI HAAV

28.3.2020      Turku             Logomo
Lauri Haav oli kiinnitetty Sannin lämmittelijäksi Logomoon. Sannin uusi keikkapäivä on vahvistunut 4.12.2020, mutta Lauri Haavin esiintymisestä tapahtumassa ei ole vielä tietoa.

31.3.2020      Vaasa            Leipätehdas
Konsertti peruuntuu, liput voi palauttaa ostopaikkaan.

3.4.2020        Turku             Tårget
Konsertti siirtyy 11.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

8.4.2020        Oulu              45 Special
Konsertti peruuntuu, ostetut liput voi palauttaa Tikettiin.

18.4.2020      Jyväskylä       Jyrock
Jyrock siirtyy syksyyn, Lauri Haavin esiintymispäivä on 17.10.2020. Lisätiedot Jyrockin nettisivuilta.

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

3.7.2020         Turku            Ruisrock
Festivaali peruuntuu kesältä 2020. Lisätiedot asiasta ja lipuista Ruisrockin nettisivuilta.

24.7.2020      Kotka             Meriniemi
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

25.7.2020      Lahti              Headland
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

25.7.2020      Hämeenlinna Mellakka Festival
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Mellakan nettisivuilta.


LEAVINGS-ORKESTERI

26.6.2020      Himos           Iskelmäfestivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Iskelmäfestivaalien nettisivuilta.

27.6.2020      Pori               Iskelmäfestivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Iskelmäfestivaalien nettisivuilta.

4.7.2020        Keitele          Keitele-päivä
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Lisätiedot Keiteleen nettisivuilta.

9.7.2020        Jyväskylä       Suomipop-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Suomipop-festivaalin nettisivuilta.

10.7.2020      Oulu              Suomipop-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Suomipop-festivaalin nettisivuilta.

11.7.2020      Vantaa          Tikkurila-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Tikkurila-festivaalin nettisivuilta.
 

LEO LUTHANDO

16.5.2020      Helsinki         Stoan aukio
Tapahtuma siirtyi ensin 8.8.2020 ja sen jälkeen peruttiin kokonaan. Lisätiedot Stoan nettisivuilta.


LIGHTNING BOLT (US)

28.5.2020      Helsinki         Ääniwalli
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.


LORDI

3.4.2020        Seinäjoki       Rytmikorjaamo
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 4.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.6.2020 mennessä.

4.4.2020        Kempele       Z-Rock
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 5.9.2020. Z-Rock tiedottaa itse myöhemmin järjestelyihin ja lippuihin liittyen.

8.4.2020        Jyväskylä       Lutakko
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 3.9.2020. Ostetutu liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Lutakkoon 3.8.2020 mennessä.

9.4.2020        Nivala           Tuiskula
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

10.4.2020      Tampere       Pakkahuone
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ostopaikasta riippuen Tikettiin tai Lippupisteeseen 31.8.2020 mennessä.

11.4.2020      Helsinki         The Circus
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

7.6.2020        Tampere       Rockfest
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Rockfestin nettisivuilta.


LÄHIÖBOTOX

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 22.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

7.6.2020        Tampere       Rockfest
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Rockfestin nettisivuilta.

20.6.2020      Kauhajoki      Nummirock
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Nummirockin nettisivuilta.

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

27.6.2020      Helsinki         Tuska
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tuskan nettisivuilta.

11.7.2020      Eura              Eura Metallivuori
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Metallivuoren nettisivuilta.

18.7.2020      Joensuu         Ilosaarirock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot asiasta Ilosaarirockin nettisivuilta.

25.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.


MAC DEMARCO (CA)
15.8.2020    Helsinki        Flow Festival
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Flow'n nettisivuilta.


MATKA MAAILMAN YMPÄRI

20.3.2020      Tampere       Olympia
Konsertti siirtyy 13.11.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin.

18.4.2020      Jyväskylä       Lutakko
Konsertti siirtyy 12.11.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Jelmulle.


MEDEIA

11.4.2020      Helsinki         Tiivistämö
Konsertti siirtyy syksylle 2020, odotamme lisäinfoja. Lisätiedot lippujen palauttamiseksi tulossa uuden päivän vahvistumisen jälkeen.


METAL DE FACTO                

18.6.2020      Kauhajoki      Nummirock
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Nummirockin nettisivuilta.

26.6.2020      Helsinki         Tuska
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tuskan nettisivuilta.


MIDNIGHT (US)

26.6.2020      Helsinki        Tuska Festival
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tuskan nettisivuilta.


MIRA LUOTI

28.5.2020      Helsinki       M/S Viking Grace
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä Viking Lineen.

18.7.2020      Karina           UniFest
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot UniFestin nettisivuilta.


MOON SHOT 

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

MOONSORROW

16.5.2020      Hyvinkää       Steelfest
Festivaali siirtyy vuodelle 2021. Steelfest tiedottaa itse uudesta ajankohdasta ja lippuasioista.


NELLI MATULA

14.3.2020      Tahko            Piazza
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

9.4.2020        Helsinki         M/S Viking Mariella
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä Viking Lineen.

30.4.2020       Tampere      Ilves Nightclub
Konsertti peruuntuu. Ostetu liput voi palauttaa Lippupisteeseen.

18.6.2020      Rauma          RMJ
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot RMJ:n nettisivuilta.

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

4.7.2020        Taivalkoski    River Rock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot aiheesta River Rockin nettisivuilta.

17.-19.7.2020    Joensuu         Ilosaarirock
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot aiheesta Ilosaarirockin nettisivuilta.

24.7.2020      Oulu       Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.

31.7.2020      Kemi     Satama Open Air
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.
​​​​​​​

NOFX (US)

4.6.2020        Turku             Punk in Drublic
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma siirtyy 10.6.2021, odotamme vahvistuksia ohjelmistosta. Ostetut liput ova voimassa sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan 30.6.2020 mennessä. Lisätiedot täältä.


OF MONSTERS AND MEN (IS)

17.7.2020       Joensuu    Ilosaarirock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot asiasta Ilosaarirockin nettisivuilta.


OLIVERA 

18.4.2020      Ruka              Lumifest
Tapahtuma peruuntuu. Ostetut liput voi ostaa palauttaa Tikettiin.

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

OM (US)      

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.
​​​​​​​

OMNIUM GATHERUM       

11.7.2020      Sieravuori     Metallivuori Festival
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Metallivuoren nettisivuilta.
​​​​​​​

OPETH (SE)   

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.
 

PAPERI T & KHID

10.4.2020      Turku             Apollo
Konsertti siirtyy 18.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.

11.4.2020      Jyväskylä       Lutakko
Konsertti siirtyy 3.10.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen tai Jelmulle 31.5.2020 mennessä.

12.4.2020      Tampere       Olympia
Konsertti siirtyy 17.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.

16.4.2020      Oulu              45 Special
Konsertti siirtyy 4.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.

17.4.2020      Kuopio           Henry's Pub
Konsertti siirtyy 5.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 1.7.2020 mennessä.

18.4.2020      Joensuu         Kerubi
Konsertti siirtyy 22.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen TikettiinLippupisteeseen tai Kerubiin 30.4.2020 mennessä.

24.4.2020      Helsinki         Korjaamo
Konsertti siirtyy 2.10.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 9.4.2020 mennessä.

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 21.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

12.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

4.7.2020        Jyväskylä       Puistojuhlat
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Lisätiedot aiheesta Puistojuhlien nettisivuilta.

5.7.2020         Turku            Ruisrock
Festivaali peruuntuu kesältä 2020. Lisätiedot asiasta ja lipuista Ruisrockin nettisivuilta.

31.7.2020      Pyhä              Pyhä Unplugged
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.


PARIISIN KEVÄT

15.5.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy 25.7.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

16.5.2020      Jyväskylä       Yläkaupungin Yö
Tapahtuma on peruttu vuodelta 2020. Lisätiedot asiasta osoitteessa www.ylakaupunginyo.fi.

21.5.2020      Tampere       Olympia
Konsertti siirtyy 4.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.

22.5.2020      Raahe           Tapahtumatalo Raahe
Konsertti siirtyy 3.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

23.5.2020      Kouvola         House of Rock
Konsertti siirtyy 5.9.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

13.6.2020      Helsinki         Sideways
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

10.7.2020      Hailuoto        Bättre Folk
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot aiheesta Bättre Folkin nettisivuilla.

11.7.2020      Tampere       Ravintola Kaisla Mustalahti
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

25.7.2020      Helsinki         Tavastia
Toukokuulta alun perin siirretty konsertti peruuntuu kokonaan. Konsertti siirtyy 25.7.2020. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin.

PASSENGER (UK)                  

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.
 

PASTORI PIKE

25.6.2020      Vantaa          Pyhän Laurin kirkko
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.


PENDULUM TRINITY (AU)

18.6.2020       Rauma        RMJ
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot RMJ:n nettisivuilta.


PENNYWISE (US)

4.6.2020        Turku             Punk in Drublic
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma siirtyy 10.6.2021, odotamme vahvistuksia ohjelmistosta. Ostetut liput ova voimassa sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan 30.6.2020 mennessä. Lisätiedot täältä.


PLUTONIUM 74

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 22.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

13.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

4.7.2020        Jyväskylä       Jyväskylän Kesä
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Lisätiedot Jyväskylä Kesän nettisivuilta.

5.7.2020         Turku            Ruisrock
Festivaali peruuntuu kesältä 2020. Lisätiedot asiasta ja lipuista Ruisrockin nettisivuilta.

11.7.2020      Hailuoto        Bättre Folk
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot aiheesta Bättre Folkin nettisivuilla.

17.7.2020      Tampere       Uusi Tampere
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali siirtyy, uusi esiintymispäivä on 26.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen tai Tikettin.


PROVINSSI FESTIVAL

25.-27.6.2020   Seinäjoki     Törnävänsaari
Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


PUNK IN DRUBLIC

4.6.2020        Turku            Vanha Suurtori
Tapahtuma siirtyy 10.6.2021. Ostetut liput ova voimassa sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan 30.6.2020 mennessä. Lisätiedot täältä.


REDRAMA

20.3.2020      Joensuu         Bepop
Konsertti siirtyy 21.8.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.


RUUSUT

9.4.2020        Jyväskylä       Lutakko
Konsertti siirtyy 6.11.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Lutakkoon 31.8.2020 mennessä.

10.4.2020      Oulu              45 Special
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

11.4.2020      Oulu              45 Special
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

17.4.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy 30.6.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

18.4.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy 1.7.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

24.4.2020      Tampere       Olympia
Konsertti siirtyy 12.6.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.

25.4.2020      Turku             Apollo
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 22.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

12.6.2020      Tampere       Olympia
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin

13.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

30.6.2020      Helsinki         Tavastia
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti siirtyy uudestaan, uusi päivämäärä on 28.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 22.5.2020 mennessä.

1.7.2020        Helsinki         Tavastia​​​​​​​​​​​​​​
Konsertti siirtyy uudestaan, uusi päivämäärä on 28.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 22.5.2020 mennessä.

2.7.2020        Jyväskylä       Jyväskylän Kesä
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Lisätiedot Jyväskylä Kesän nettisivuilta.

3.7.2020         Turku            Ruisrock
Festivaali peruuntuu kesältä 2020. Lisätiedot asiasta ja lipuista Ruisrockin nettisivuilta.

17.7.2020      Joensuu         Ilosaarirock​​​​​​​​​​​​​​
Festivaali on peruttu. Lisätiedot asiasta Ilosaarirockin nettisivuilta.


RYTMIHÄIRIÖ

18.6.2020      Kauhajoki      Nummirock
Festivaali on peruttu. Lisätiedot Nummirockin nettisivuilta.


RÄHINÄ SPECIAL

14.3.2020      Tampere       Ilves Nightclub
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 6.11.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen.


S-TOOL

27.3.2020      Hyvinkää       Ale Pub
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä 5.6.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin.

28.3.2020      Iisalmi           Graceville
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä 19.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Ticketmasteriin.

3.4.2020        Seinäjoki       Rytmikorjaamo
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 4.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.6.2020 mennessä.

4.4.2020        Kempele       Z-Rock
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 5.9.2020. Z-Rock tiedottaa itse myöhemmin järjestelyihin ja lippuihin liittyen.

8.4.2020        Jyväskylä       Lutakko 
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 3.9.2020. Ostetutu liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Lutakkoon 3.8.2020 mennessä.

9.4.2020        Nivala           Tuiskula
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

10.4.2020      Tampere       Pakkahuone
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ostopaikasta riippuen Tikettiin tai Lippupisteeseen 31.8.2020 mennessä.

11.4.2020      Helsinki         The Circus
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

17.4.2020      Lahti              Finlandia-klubi
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 23.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen.

18.4.2020      Jyväskylä       Musta Kynnys
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä 12.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Jelmuun 12.8.2020 mennessä.

24.4.2020      Joensuu         Kerubi
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä 15.8.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

25.4.2020      Kuopio           Henry's Pub
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

5.6.2020        Hyvinkää       Ale Pub
​​​​​​​​​​​​​​Maaliskuulta kesäkuulle siirtynyt konsertti siirtyy vielä uudestaan, uusi päivä 28.8.2020. Molemmille päiville ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 7.7.2020 mennessä.

7.6.2020        Tampere       Rockfest
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Rockfestin nettisivuilta.

10.7.2020      Eura              Eura Metallivuori
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Metallivuoren nettisivuilta.

30.7.2020      Kuopio           Kuopiorock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Kuopiorockin nettisivuilta.


SANNI

13.3.2020      Jyväskylä       Lutakko
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 19.11.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteeseen tai Jelmulle 31.8.2020 mennessä

14.3.2020      Oulu              Teatria
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 14.8.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Ticketmasteriin 31.5.2020 mennessä.

20.3.2020      Joensuu         Kerubi
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 2.10.2020. Myös paikka vaihtuu: uusi keikkapaikka on Lehtiä Ilosaaressa -tapahtuma. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen TikettiinLippupisteeseen tai Kerubiin 31.5.2020 mennessä.

21.3.2020      Tampere       Pakkahuone
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 16.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa ostopaikasta riippuen Tikettiin tai  Lippupisteeseen 31.5.2020 mennessä.

27.3.2020      Seinäjoki       Rytmikorjaamo
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 17.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 31.5.2020 mennessä.

28.3.2020      Turku             Logomo
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 4.12.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 31.5.2020 mennessä.

3.4.2020        Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 4.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

4.4.2020        Helsinki         Tavastia
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 5.9.2020. Ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin 30.4.2020 mennessä.

24.5.2020      Helsinki         Maailma kylässä
Festivaali on peruttu vuodelta 2020. Tapahtumaan olisi ollut vapaa pääsy eli ei lippujen palautuksia.

30.5.2020      YleX Pop        Virtuaalinen konsertti
YleX Pop järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti, Sanni on vahvistunut konsertin pääesiintyjäksi

18.6.2020      Tahko            Tahkon Juhannus
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Tahkon Juhannuksen nettisivuilta.

19.6.2020      Himos           Himoksen Juhannus
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Himos Juhannuksen nettisivuilta.

20.6.2020      Rauma          RMJ
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot RMJ:n nettisivuilta.

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

3.7.2020        Hämeenlinna Wanaja Festival
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Wanaja Festivalin nettisivuilta.

4.7.2020         Turku            Ruisrock
Festivaali peruuntuu. Lisätiedot asiasta ja lipuista Ruisrockin nettisivuilta.

10.7.2020      Jyväskylä       Suomipop-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Suomipop-festivaalin nettisivuilta.

11.7.2020      Vantaa          Tikkurila-festivaali
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Tikkurila-festivaalin nettisivuilta.

16.7.2020      Naantali        Naantalin Kaivohuone
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

17.7.2020      Tampere       Tammerfest
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Tammerfestin nettisivuilta.

18.7.2020      Suonenjoki    Mansikkakarnevaalit
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

24.7.2020      Seinäjoki       Solar Sound Festival
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Solar Soundin nettisivuilta.

25.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.

31.7.2020      Kuopio           Kuopiorock
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Kuopiorockin nettisivuilta.

2.8.2020       Pori                 Porispere
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu kesältä 2020. Lisätiedot Porisperen nettisivuilta.


SHAME (UK) 

11.-13.6.2020 Helsinki       Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


SHEER MAG (US)                 

11.-13.6.2020 Helsinki       Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


SHURA (UK)   

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


SIDEWAYS FESTIVAL

11.-13.6.2020  Helsinki     Nordis
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


SKID ROW (US) + COLLATERAL (US)

8.5.2020        Helsinki         The Circus
Konsertti siirtyy 15.5.2021. Konsertin lämmittelijä julkistetaan myöhemmin, toistaiseksi ei ole tiedossa, että onko alkuperäinen lämppäri Collateral mukana uutena päivänä. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi paluttaa Lippupisteeseen 30.4.2020 mennessä. 


SOCIAL DISTORTION (US)
+supports: GRADE 2 (UK), LOVEBREAKERS (UK)

2.-3.6.2020        Helsinki         The Circus

Social Distortionin The Circuksen keikat siirtyvät uusille päivämäärille ja uuteen tapahtumapaikkaan. Uudet päivämäärät ovat 8.-9.6.2021 ja uusi keikkapaikka on Tapahtumakeskus Telakka, Helsinki. Liput keikalle 2.6.2020 käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle 8.6.2021 ja vastaavasti liput keikalle 3.6.2020 käyvät uudelle päivämääräälle 9.6.2021. Mikäli uusi päivämäärä ei sovi, voit palauttaa lippusi Lippupisteeseen 30.6.2020 mennessä.


SPEKTI

13.3.2020      Kälviä            Nuorisotalo
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 28.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta.

4.4.2020        Hyvinkää       Amarillo
Konsertti siirtyy 16.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tikettiin.

6.4.2020        Lappeenranta   Marathon Monday
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

18.4.2020      Helsinki         M/S Silja Europa
Konsertti peruuntuu. Lippuasioissa voitte olla yhteydessä suoraan Tallink Siljaan.

30.4.2020      Kauhava        Tiikeri
Konsertti siirtyy 10.10.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

15.5.2020      Mikkeli          Bar'n'Vaakuna
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteeseen.

22.5.2020      Turku             Forte Nightclub
Konsertti siirtyy 27.11.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

30.5.2020      Kuopio           Apteekkari
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

6.6.2020        Joensuu         Bepop
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti siirtyy 13.11.2020. Ostetut ennakkoliput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

13.6.2020      Kalajoki         Merisärkkä
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin.

10.7.2020      Turku             Yökerho Studio
​​​​​​​​​​​​​​Keikka siirtyy 22.8.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Tictediin.

11.7.2020      Petäjävesi     Kanttari
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

17.7.2020      Artjärvi          Avifest
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. 

24.7.2020      Hämeenlinna Mellakka Festival
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Mellakan nettisivuilta.

25.7.2020      Tampere       Periscope
​​​​​​​​​​​​​​Konsertti on peruttu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.


SQUID (UK)   

11.-13.6.2020     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


STAM1NA

12.6.2020      Kuopio        Rock in the City
Festivaali peruuntuu. Ostetut liput käyvät sellaisinaan vuoden 2021 festivaaleille tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

27.6.2020      Rauma        Rock in the City
Festivaali peruuntuu. Ostetut liput käyvät sellaisinaan vuoden 2021 festivaaleille tai ne voi palauttaa ostopaikkaan.

3.7.2020        Tampere       Sauna Open Air
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu, lisätiedot Sauna Open Airin nettisivuilta.

4.7.2020        Oulu              Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

11.7.2020      Kouvola         Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

18.7.2020      Rovaniemi    Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

25.7.2020      Kerava           Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

31.7.2020      Lappeenranta  Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.


SUDAN ARCHIVES (US)         

11.-13.6.2020    Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


SUEDE (UK)

24.7.2020       Oulu    Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.


SYSTEM OF A DOWN (US)

25.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


TELEKS

13.3.2020      Jyväskylä       Hemingways
Konsertti toteutuu.

14.3.2020      Forssa           Työväentalo
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

21.3.2020      Lappeenranta   Kulttuuritila Nuijamies
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Lippupisteeseen 31.8.2020 saakka, tämän jälkeen palauttamatta jääneet liput tilitetään tapahtuman järjestäjälle.

28.3.2020      Uusikaupunki    Bar Muki
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

11.4.2020      Oulu              Ilona
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa Lippupisteeseen.

16.4.2020      Ruka              Zone
Konsertti peruuntuu. Lisätiedot Zonesta.

17.4.2020      Levi               Gastro K.
Konsertti peruuntuu. Lisätiedot Gastro K.:sta.

18.4.2020      Ruka              Zone
Konsertti peruuntuu. Lisätiedot Zonesta.

2.5.2020        Kuopio           Maxim
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Ticketmasteriin.

8.5.2020        Turku             Rento
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

15.5.2020      Kemi             Ramona
Konsertti peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

16.5.2020      Tampere       Särkänniemi
Konsertti siirtyy 13.6.2020. Ei erillistä lipunmyyntiä tapahtumaan, lisätiedot Särkänniemestä.

8.7.2020        Sulkava         Tiittalan kartano
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.

24.7.2020      Lapua            Vanhan Paukun festivaali
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.


TEMPLE BALLS

6.6.2020        Laukaa          Laukaanhovi
​​​​​​​​​​​​​​Odotamme lisätietoja tilanteesta.


TERVEET KÄDET

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 21.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

12.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


THE AVALANCHES (AU)

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


THE CHEMICAL BROTHERS (UK)                   

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


THE COSMIC DEAD (UK) + DJINN (SE)

6.5.2020        Helsinki         Kuudes Linja
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.


​​​​​​​THE FLAMING SIDEBURNS

9.5.2020        Tampere       Pakkahuone
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa ostopaikasta riippuen Tikettiin tai Lippupisteeseen 31.8.2020 mennessä.

23.5.2020      Helsinki         Jytäkesä Go Go
Jytäkesä Go Go siirtyy 5.9.2020, lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta täällä.

10.7.2020      Laukaa          HDCF
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma peruuntuu. Liput voi palauttaa ostopaikkaan.

11.7.2020      Joensuu         Ilovaarirock
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma siirtyy syksyyn, odotamme lisätietoja tilanteesta.


THE MAGIC NUMBERS (UK) 

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


THE MUTANTS

15.5.2020      Lahti              Torvi
Konsertti siirtyy, odotamme lisätietoja asiasta.

16.5.2020      Lappeenranta       Totem
Konsertti siirtyy, odotamme lisätietoja asiasta.


THE SOUNDS (SE)

26.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.


TIISU

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 21.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

18.7.2020      Joensuu         Ilosaarirock​​​​​​​​​​​​​​
Festivaali on peruttu. Lisätiedot asiasta Ilosaarirockin nettisivuilta.

24.7.2020      Valkeakoski   Työväen Musiikkitapahtuma
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.


TINARIWEN (ML)                  

11.-13.6.2020   Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


TODD TERJE dj-set (NO)     

11.-13.6.2020    Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


TOM ROSENTHAL (UK)

15.3.2020      Helsinki         On The Rocks
Konsertti siirtyy, uusi keikkapäivä on 12.10.2020. Ostetut liput käyvät uuteen konserttiin sellaisenaan tai ne voi palauttaa Tikettiin.


TONES AND I (AU)

19.7.2020       Joensuu    Ilosaarirock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot asiasta Ilosaarirockin nettisivuilta.


TROPICAL FUCK STORM (AU)  

11.-13.6.2020                     Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


TUURE BOELIUS

16.5.2020     Tampere       Särkänniemi
Konsertti peruuntuu. Ei erillistä lipunmyyntiä, lisätiedot Särkänniemestä.

19.6.2020      Rauma          RMJ
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot RMJ:n nettisivuilta.


UNIIKKI

15.5.2020      Kuortane       Koulukonsertti
Konsertti siirtyy, uusi tapahtumapäivä on selvityksessä.

12.6.2020      Kalajoki         Merisärkkä
​​​​​​​​​​​​​​Tapahtuma on peruttu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin.


VANISHING TWIN (UK)          

11.-13.6.2020        Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.


VIEW

5.-6.6.2020    Turku           Kesärauha
​​​​​​​Kesärauha siirtyy syksyyn, uusi esiintymispäivä 21.8.2020. Lisätiedot tapahtumasta ja lippujen palauttamisesta Kesärauhan nettisivuilta.

12.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

3.7.2020         Turku            Ruisrock
Festivaali peruuntuu kesältä 2020. Lisätiedot asiasta ja lipuista Ruisrockin nettisivuilta.


WELCOME TO THE NIGHT VALE (US)

21.5.2020      Helsinki         Savoy-teatteri
Tapahtuma siirtyy 15.8.2020. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Lippupisteeseen 31.5.2020 mennessä.


WÖYH!

14.5.2020      Kuopio           Henry's Pub
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

15.5.2020      Oulu              45 Special
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

16.5.2020      Turku             Apollo
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

22.5.2020      Tampere       Olympia
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

23.5.2020      Lahti              Mössö
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

29.5.2020      Lappeenranta     Nuijamies
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Livetoon 13.4.2020 mennessä.

30.5.2020      Helsinki         Tavastia
Konsertti peruuntuu. Ostetut liput voi palauttaa Tikettiin 31.8.2020 mennessä.

10.7.2020      Kouvola         Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.

24.7.2020      Kerava           Rock in The City
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali peruuntuu. Lisätiedot Rock in the Cityn nettisivuilta.


XYSMA

6.6.2020        Turku            Kesärauha
Kesärauha-festivaali siirtyy elokuulle, ja samalla Xysman esiintyminen peruuntuu. Ostetut liput käyvät sellaisinaan tai ne voi palauttaa Ticketmasteriin 30.4.2020 mennessä.

13.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.

27.6.2020      Seinäjoki       Provinssi
​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Provinssin nettisivuilta.

18.7.2020      Joensuu               Ilosaarirock​​​​​​​​​​​​​​
​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot asiasta Ilosaarirockin nettisivuilta.

25.7.2020      Oulu              Qstock
​​​​​​​​​​​​​​Festivaali on peruttu. Lisätiedot Qstockin nettisivuilta.
​​​​​​​

YIN YIN (NL) 

11.-13.6.2020      Helsinki         Sideways
​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Festivaalia ei järjestetä kesällä 2020. Lisätiedot aiheesta Sidewaysin nettisivuilta.