Kuluvan vuosituhannen sukupolven tunteiden vankaksi tulkitsijaksi ja aikakautensa rokkistaraksi noussut Yungblud saapuu odotetulle ensimmäiselle omalle Suomen-keikalleen ensi keväänä. Joulukuussa toisen studioalbuminsa ”weird!” julkaisseen brittisensaation konsertti toteutuu Life on Mars -kiertueen tiimoilta torstaina 26. toukokuuta 2022 Helsingin Kulttuuritalolla. Keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 19. heinäkuuta klo 9 Lippupisteessä ja 50 ensimmäistä lipunostajaa palkitaan meet & greet -tapaamisella artistin kanssa.
Dominic Harrisonin karismaattinen artistipersoona Yungblud on noussut lyhyessä ajassa Gen Z -tyylisen pop-punkin johtohahmoksi onnistuen vakiinnuttamaan vankan ja uskollinen fanipohjan ympäri maailman. Rosoisen vieraantuneesta ja kapinallisesta live-energiastaan, poliittisesti värittyneistä ja pyöreän doncasterilaisella murteella lauletuista sanoituksistaan sekä rapista lainaavasta tuotannostaan tunnettu rokkari kasvoi Mm. My Chemical Romancea ja The Arctic Monkeysia kuunnellen sekä Freddie Mercurysta inspiroituen.
Suvereenisti vaihtoehtorockin, runouden ja break-beatin maailmoista oman uniikin estetiikkansa luonut Yungblud aloitti julkaisu-uransa vuonna 2017 ilmestyneellä artistin nimeä kantavalla EP-levyllään. Seuraavana vuonna ilmestynyt debyyttialbumi ”21st Century Liability” nosti artistin uuden aallon merkittävimpien suunnannäyttäjien joukkoon, mikä sinetöitiin viimeisimmällä brittilistan ykköseksi nousseella ja myös mm. Travis Barkerin ja Machine Gun Kellyn tähdittämällä ”weird!”-levyllä. Yungblud nähtiin Suomessa viimeksi vuoden 2019 Provinssissa.
Booking: Aino-Maria Paasivirta
Lisätiedot:
FULLSTEAM / Aino-Maria Paasivirta (040-8477373, aino-maria@fullsteam.fi)
Haastattelupyynnöt:
UNIVERSAL MUSIC FINLAND / Anniina Baumann (050-3691652, anniina.baumann@umusic.com)