Lisätiedot

Vended (US)

Raskaan vakuuttavasti jyräävä yhdysvaltalainen Vended palaa Suomeen keväällä massiivisen, 33 kaupunkia kattavan Euroopan-kiertueensa saattelemana. Uuden sukupolven metallisoundia esittelevä kokoonpano nähdään Helsingin Tavastialla torstaina 2. toukokuuta ja heti seuraavana iltana Tampereen Olympia-klubilla. Kiertueen lämppäreinä nähdään metalcoren parissa operoiva australialainen The Gloom In The Corner sekä brittiläinen nu metal / metalcore -ryhmä Profiler. Keikkojen liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 20. joulukuuta klo 11.

Vuonna 2018 Iowan Des Moinesissa perustetussa Vendedissä vaikuttavat laulaja Griffin Taylor, rumpali Simon Crahan, kitaristit Cole Espeland ja Connor Grodzicki sekä basisti Jeramiah Pugh. Yhtyeen kohdalla ei voi olla mainitsematta Slipknot-sukujuuria, mutta tähän mennessä julkaistut singlet, viimeisimpänä syyskuussa ilmestynyt ”Am I The Only One” esittelevät yhtyeen, joka seisoo vahvasti omilla jaloillaan lunastaen kaikki siihen ladatut odotukset. Edellisen kerran Vended nähtiin suomalaisyleisön edessä viime kesän Provinssissa ja Tuskassa.

Booking: Joona Juutilainen

  • — Tampere | Olympia

    The Gloom In The Corner (AU) + Profiler (UK)

  • — Helsinki | Tavastia

    The Gloom In The Corner (AU) + Profiler (UK)

Ei tulevia keikkoja