Lisätiedot

System of a Down (US)

Seinäjoen Törnävänsaarella 25.-27. kesäkuuta 2020 juhlittavan Provinssin ensimmäinen pääesiintyjäjulkistus on asemansa yhtenä maailman suosituimmista yhtyeistä vakiinnuttanut yhdysvaltalaisbändi System of a Down. Tuleva esiintyminen ensi kesän Provinssissa on parhaillaan keikkataukoa viettävän vaihtoehtometallijätin ainoa toistaiseksi julkistettu konsertti.

Provinssin toivotuimpien esiintyjien listan kärjessä vuosien ajan komeillut System of a Down tunnetaan genrensä ennakkoluulottomana uudistajana. Kalifornialaisnelikko on uransa aikana julkaissut viisi moninkertaista platinaa myynyttä pitkäsoittoa, joista läpimurtoalbumin ”Toxicity” ohella paikkansa raskaan musiikin kaanonissa ovat varmistaneet erityisesti kahdesta itsenäisestä osasta koostuva ”Mesmerize”- ja ”Hypnotize”-kokonaisuus.

Yleisöt ainutlaatuisella live-energiallaan ja virtuoosimaisella taituruudellaan villitsevä System of a Down nähtiin edellisen kerran Provinssin pääesiintyjänä kesällä 2011, jolloin festivaali myytiin jo ennakkoon loppuun siivittäen Provinssin edelleenkin voimassa olevaan yleisöennätykseen.

Booking: Rauha Kyyrö

Info:
Minette Ristikari
040 5592698
minette@fullsteam.fi

Promokuvat:
https://www.fullsteam.fi/fi/press