Ruotsin kaikkien aikojen suosituimpiin rockyhtyeisiin kuuluva The Sounds saapuu tammikuussa neljälle keikalle Suomeen ”Things We Do For Love” -kiertueensa saattelemana. Lukuisia loppuunmyytyjä klubikeikkoja ja festivaalien päälavoilla maassamme soittanut yhtye nähdään keskiviikkona 26. tammikuuta Helsingin Tavastia-klubilla, josta matka jatkuu Tampereen Pakkahuoneen ja Oulun Club Teatrian kautta Turun Logomoon lauantaina 29. tammikuuta. Lipunmyynti käynnistyy kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa perjantaina 11. kesäkuuta klo 9 alkaen.
Vakuuttavana live-esiintyjänä ansioitunut The Sounds on onnistunut luomaan omintakeisen rockin ja popin välimaastossa seikkailevan äänimaailmansa, jossa kuuluu elektronisen musiikin sekä punkin vaikutteet. 20 vuotta operoineen The Soundsin suurimpiin hitteihin kuuluvat mm. ”Living in America”, ”Painted by Numbers”, ”No One Sleeps When I’m Awake”. Tuorein albumi, kesällä 2020 julkaistu ”Things We Do For Love” on kerännyt kehuja niin faneilta kuin kriitikoiltakin energisyydestään ja monipuolisuudestaan. Maja Ivarssonin kipparoima yhtye on yksi suomalaisen yleisön kestosuosikeista, eikä suosiolle näy loppua.
www.instagram.com/thesoundsband
Booking: Rauha Kyyrö
Promokuvia: www.fullsteam.fi/fi/press
Lisätiedot:
FULLSTEAM
- Minette Ristikari (040-5592698, minette@fullsteam.fi)