Lisätiedot

Roisin Murphy (IE)

Tanssimusiikin ja avantgarde-popin uranuurtajana sekä tyyli-ikonina tunnettu Róisín Murphy saapuu tulevana kesänä yhdeksi Sidewaysin kärkinimistä! Neljäsosavuosisadan mittaisen uran tehnyt laulaja-lauluntekijä-tuottaja tuli alun perin tutuksi 90-luvulla toisena Moloko-duon puolikkaana ja on soolourallaan julkaissut toinen toistaan loistavampia albumikokonaisuuksia. 

Soolouraltaan Murphy muistetaan parhaiten ikonisista ”Overpowered”- ja ”Ramalama (Bang Bang)” -hiteistään. Niin housesta, discosta, electronicasta kuin klassisista pop-koukuista inspiraatiotaan ammentava artisti on nähty Suomessa ennenkin, mutta kuten teidänkin, myös meidän mielestämme edellisestä show’sta on vierähtänyt aivan liian monta vuotta! 

Leikkisä ja yllätyksellinen Murphy on karismaattinen esiintyjä, jonka konsertteja täydentävät todellista tekstiilitaidetta esittelevät asunvaihdokset sekä muut näyttävät elementit. Kameleontin lailla muuntautuvan taiteilijan monipuolisuus kuuluu myös hänen laaja-alaisella tuotannollaan. Parina viime vuonna artisti on ruokkinut sielujamme kahdella uudella studioalbumilla ”Róisín Machine” ja ”Crooked Machine”, jotka pureutuvat kuulijan tajuntaan nimiensä mukaisesti koneiden lailla. 

Taiteellisilla identiteeteillä leikittelevä Róisín Murphy tarjoaa Nordiksella audiovisuaalisen pop-kokemuksen vertaansa vailla!

  • — Helsinki | Sideways

    Aloitusaika