Lisätiedot

Oranssi Pazuzu

ORANSSI PAZUZU KOLMELLE KOTIMAISELLE KLUBIKEIKALLE HELMIKUUSSA

Kansainvälistä suosiota nauttiva Oranssi Pazuzu käynnistää Euroopan-kiertueensa kolmella kotimaisella klubikeikalla alkuvuodesta. Omintakeinen psykedeelisen ja vaihtoehtoisen metallin yhtye aloittaa kiertueensa viikonlopun mittaisen Suomi-osuuden torstaina 10. helmikuuta Tampereen Klubilta, josta se suuntaa Jyväskylän Lutakon kautta Helsingin Tavastialle 12. helmikuuta. Keikkojen avausartistina nähdään kokeellista elektronista musiikkia esittävä Kaukolampi. Keikkojen liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

Vuonna 2007 perustetun Oranssi Pazuzun musiikki on harvinaislaatuinen kudelma black metallin sekä psykedeelisen ja progressiivisen rockin aineksia. Kieroutuneen synkkyyden ja hypnoottisen tunnelmallisuuden omaperäinen yhdistelmä toimii pohjasoundina yhtyeen alati uudistuvalle tuotannolle, jota ryydittävät äärimetallille uskolliset raa’at suomenkieliset vokaalit. 

Yhtyeen läpimurtoalbumi ”Värähtelijä” julkaistiin vuonna 2016. Sen seuraajaksi viime vuonna ilmestynyt Nuclear Blastin julkaisema ”Mestarin kynsi” oli kansainvälinen arvostelumenestys, joka keräsi pitkiä tähtiriviä niin Metal Hammerin, Distorted Soundin kuin Kerrangin arvioissa.

Vuosien uran mm. Opel Bastards- ja K-X-P-yhtyeissä tehneen Timo Kaukolammen soolotuotanto on tummanpuhuvaa ja dystooppista analogiteknoa ja ambientia. Minimalistisen elektronisen tuotannon superosaajan sävellyksiä kuullaan myös useissa menestyselokuvissa ja -sarjoissa kuten kansainvälisessä Mister8- ja kotimaisessa Jälkeläiset-sarjoissa. Kaukolampi työstää paraikaa toista soololevyään. 

 

ORANSSI PAZUZU
+ Kaukolampi

To 10.2.2022
Tampere, Klubi
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 22,50 EUR, ovelta 25 EUR

Pe 11.2.2022
Jyväskylä, Lutakko
Liput: ennakkoon Lippupisteestä ja Jelmu.fi:stä alk. 22,50 EUR, ovelta 22 EUR (18 EUR Jelmu-lipulla)

La 12.2.2022
Helsinki, Tavastia
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 24,50 EUR, ovelta 27 EUR

Booking: Artemi Remes

  • — Helsinki | Tavastia

    Kaukolampi

    Huom! Siirtynyt päivämäärältä 12.2.2022. Ostetut liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan. Liput on mahdollista palauttaa 2.4.2022 mennessä täällä: https://www.tiketti.fi/palautalippuja

     

     

  • — Jyväskylä | Lutakko

    PERUTTU

    Keikka on peruuntunut. Ostetut liput voi palauttaa 2.4.2022 mennessä lippukauppaan.

  • — Tampere | Klubi

    PERUTTU

    Keikka on peruuntunut. Tiketistä ostetut liput voi palauttaa 2.4.2022 mennessä täällä: https://www.tiketti.fi/palautalippuja

Ei tulevia keikkoja