Lisätiedot

Mount Eerie (US)

Tummasävyisen indiepopin ja kokeellisen folkin parissa operoiva Mount Eerie palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen Suomeen. Odotettua uutta musiikkia  ”Huge Fire” -kappaleen muodossa hiljattain julkaissut yhdysvaltalaisartisti esiintyy Helsingin Temppeliaukion kirkossa torstaina 15. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippu.fi:ssa ja Tiketissä huomenna perjantaina 31. maaliskuuta. 

Parhaiten artistinimellään Mount Eerie tunnetun Phil Elverumin vahvan henkilökohtaista ja tarinallista soolotuotantoa leimaavat lo-fi -estetiikka sekä tunnelmallinen pienieleisyys. 90-luvun puolivälistä lähtien aluksi The Microphones -aliaksella musiikkia julkaissut multi-instrumentalisti ja tuottaja tunnetaan myös lahjakkaana valokuvaajana ja kuvataiteilijana. Laajan tuotannon omaavan artistin edellinen pitkäsoitto Mount Eerie -nimellä on vuoden 2019 ”Lost Wisdom, Pt. 2”. Vuonna 2020 Elverum aktivoi The Microphonesin ja julkaisi tällä nimellä ”Microphones In 2020” -albumin, joka on yhtyeen ensimmäinen julkaisu seitsemääntoista vuoteen. 

Booking: Artemi Remes

Lisätiedot: 

FULLSTEAM AGENCY 
 - Artemi Remes (050-37744626, artemi@fullsteam.fi)
 - Minette Ristikari (040-5592698, minette@fullsteam.fi)

  • — Helsinki | Temppeliaukion Kirkko

Ei tulevia keikkoja