Amerikkalainen elektronisen musiikin mystinen trio Magic Sword saapuu syksyllä ensi kertaa Suomeen ja nousee Helsingin On the Rocksin lavalle 15. marraskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 8. heinäkuuta klo 12.
Amerikkalaisyhtye Magic Sword ammentaa musiikkinsa 70-80-luvun scifi- ja fantasiamaailmasta ja yhtye onkin tunnettu naamioista, viitoista ja seikkaperäisistä tunnusväreistään. Vuonna 2013 perustettu yhtye koostuu kosketinsoittaja The Keeperista, kitaristi The Seerista ja rumpali The Weaverista. Yhtyeen suosituimpiin kappaleisiin kuuluva ”In The Face Of Evil” kuullaan muun muassa Thor: Ragnarok -elokuvan virallisella trailerilla.
Yhtyeen nimeä kantanut debyyttialbumi ”Magic Sword Vol 1.” ilmestyi vuonna 2013. Myöhemmin Magic Swordilta kuultiin toinen albumi ”Endless” vuonna 2020. Yhtyeen jäsenten nimet ja esiintymisasut väreineen liittyvät yhtyeen ympärille rakennettuun tarinaan, jota trio kertoo musiikin lisäksi albumien yhteydessä julkaistuilla sarjakuvakirjoilla.
Marraskuisella keikalla lämppärinä toimii australialainen synthwave-artisti Droid Bishop. Liput keikalle myy Tiketti.
MAGIC SWORD (US)
+ DROID BISHOP (AUS)
TIISTAI 15.11.2022
ON THE ROCKS, HELSINKI
Liput myyntiin pe 8.7.2022 klo 12 Tiketissä
- ennakkoon alk. 20,50 EUR
Booking: Aino-Maria Paasivirta
-
— Helsinki | On the Rocks