Inhimillisellä melankolisuudellaan ja sieluun porautuvalla äänellään vakuuttanut Lauri Haav julkaisi Yks pullo / Aino -tuplasinglen, joka singahti suoraan suoratoistopalveluiden top-listoille. Aikaisemmin artistilta kuultiin 2022 julkaistu kakkosalbumi ”Se viimeinen kesä”.
Kaksi vuotta sitten debyyttialbumillaan ”Silmät kii” huimaan suosioon noussut Lauri Haav on onnistunut kappaleillaan purkittamaan nuoren miehen tunnemaailman tavalla, jonka moni fani on tuntenut omakseen. Artistin kokeellisillakin soundeilla maustettu, poppia, hiphopia ja R’n’B:ta yhdistelevä musiikki on ollut tuore tuulahdus kotimaisen musiikin kentällä, ja uudelta albumilta aiemmin kuullut sinkut ”Shampoota” ja "Tähti” ovat antaneet artistin tulevasta, uusia kierroksia ottaneesta materiaalista koukuttavia maistiaisia.
Muuntautumiskykyisen ja monipuolisen Lauri Haavin kakkosalbumi on kasvutarina, jonka aiheet käsittelevät esimerkiksi identiteetin etsimistä, nuoruutta, pienpaikkakuntalaisuutta ja tulevaisuuden haaveita. Teemat kuuluvat myös albumin genrerajoja ylittävissä sävellyksissä ja yhteistyössä Aaro630:n kanssa toteutetuissa tuotannoissa.
Booking: Rauha Kyyrö
Production: Konsta Viipuri
PR:
PME Records / Saara Everi
040 831 4224
saara@pmerecords.fi
Promokuvat & akkreditointi:
https://www.fullsteam.fi/fi/press
Järjestäjille:
LATAA RIDER TÄSTÄ LINKISTÄ!
-
— Jämsä | Akuliina
-
— Oulu | Varjo-festivaali
-
— Laitila | Laitila Festival
-
— Turku | Kesärauha
-
— Seinäjoki | Provinssi
-
— Vantaa | Backaksen Puistokonsertit
-
— Turku | Ruisrock
Ruisrock
-
— Oulu | Qstock
-
— Helsinki | Allas Sea Pool
+ Turisti
-
— Tampere | Blocfest
-
— Karkkila | Pub Pikkupässi
-
— Tampere | Olympia
-
— Jyväskylä | Revolution
-
— Kemijärvi | Pyhä Aisti
-
— Helsinki | Korjaamo
-
— Turku | Utopia
Ovet
-
— Kuopio | Apteekkari
-
— Helsinki | Kulttuuritalo
Provinssi Jr
-
— Lahti | Finlandia-klubi
Provinssi Jr
-
— Joensuu | Kerubi
Provinssi Jr
-
— Oulu | Tullisali
Provinssi Jr
-
— Jyväskylä | Lutakko
Provinssi Jr
-
— Seinäjoki | Rytmikorjaamo
Provinssi Jr
-
— Kuopio | Sawohouse
Provinssi Jr
-
— Helsinki | M/S Viking Gabriella
-
— Tampere | Tavara-asema
Provinssi Jr
-
— Jämsä | Himos Areena
Provinssi Jr
-
— Turku | Logomo
Provinssi Jr
-
— Sastamala | Sykerock | Vexve-areena
-
— Jyväskylä | Kauppakeskus Seppä
Aloitusaika
-
— Joensuu | Kerubi
-
— Seinäjoki | Rytmikorjaamo
-
— Turku | Utopia
-
— Lahti | Möysän Musaklubi
-
— Tampere | Klubi
-
— Oulu | 45 Special
-
— Jyväskylä | Lutakko
-
— Kalajoki | Venetsialaiskarnevaalit
-
— Helsinki | Tavastia
-
— Tampere | Blockfest
-
— Seinäjoki | Solar Sound Festival
-
— Oulu | Qstock
-
— Helsinki | Allas Sea Pool
-
— Joensuu | Ilosaarirock
-
— Turku | Ruisrock
-
— Lappeenranta | Saimaa Festival
-
— Hämeenlinna | Weekend Festival
-
— Seinäjoki | Provinssi
-
— Helsinki | Sideways
Aloitusaika