Lisätiedot

Laura Gibson (US)

LAULAJA-LAULUNKIRJOITTAJA LAURA GIBSON ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Su 17.11.2019 Helsinki, On The Rocks

Yhdysvaltalainen indie/folk-artisti Laura Gibson saapuu marraskuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Kansainvälisesti kehuttu laulaja-laulunkirjoittaja esiintyy Helsingin On The Rocksissa sunnuntaina 17. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 14.8.2019.

Perinteisen folkin aineksia oivaltavasti kokeellisempaan äänipalettiin yhdistelevä Laura Gibson on jo pitkään nauttinut niin kriitikoiden kuin tiedostavan nykyfolk-yleisön suosiota. Muun muassa Regina Spektoriin ja Cat Poweriin rinnastettu muusikko julkaisi debyyttialbuminsa ”If You Come To Greet Me” vuonna 2006, ja on vuosien varrella tullut tunnetuksi etenkin tarkkanäköisistä ja oivaltavista lyriikoistaan. Luovaa kirjoittamistakin opiskelleen Gibsonin kuudes studioalbumi ”Goners” ilmestyi vuonna 2018. Suremista, traumoja ja katarsista hämmästyttävällä tarkkuudella käsittelevä albumi otettiin ylistäen vastaan kautta maailman. 

Myös hyväntekeväisyyskampanjoihin sekä teatteriesityksiin musiikkia säveltänyt Laura Gibson esiintyy On The Rocksin lavalla soolona. Välittömänä live-esiintyjänä ansioitunut Gibson saapuu Helsinkiin osana laajempaa Euroopan-kiertuettaan.
 

LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä alk. 15,5 EUR
- ovelta 16 EUR

Booking: Aino-Maria Paasivirta

Info:
Minette Ristikari
040 5592698
minette@fullsteam.fi

Promokuvat & akkreditointi:
https://www.fullsteam.fi/fi/press

Ei tulevia keikkoja