Yhdysvaltalainen elektropunk-yhtye HEALTH saapuu vihdoin Suomeen. Los Angelesista ponnistava trio nousee Ääniwallin lavalle torstaina 28. huhtikuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Yhteistyötä muun muassa Nine Inch Nailsin, Crystal Castlesin, Deftonesin Chino Morenon ja 100 gecsin kanssa tehnyt HEALTH tunnetaan uniikista, pimeän raa’asta soundistaan, jossa kuuluu niin varhaisen industrial-musiikin, kovaäänisen vaihtoehtorockin kuin synkemmän laidan elektronisen tanssimusiikinkin vaikutus.
Syksyllä 2020 viidennen albuminsa ”DISCO4 :: PART I” julkaissut yhtye viimeistelee parhaillaan keväällä julkaistavaa, kuudetta albumiaan. Albumilta on kuultu jo kaksi singleä; Nine Inch Nailsin kanssa tehty ”ISN´T EVERYONE” sekä syksyllä julkaistu hypnoottinen ”DEAD FLOWERS” yhdessä laulaja Poppyn kanssa. Yhtyeen viimeaikaisiin julkaisuihin lukeutuu myös Perturbatorin kanssa esitetty ”Excess”.
HEALTHin musiikkia on kuultu vuosien varrella myös mm. Grand Theft Auto-, Max Payne- ja Cyberpunk 2077 -pelien soundtrackeilla sekä ”Atomic Blonde” -elokuvassa. Livenä HEALTH on äänekäs ja intensiivinen kokemus, ja trion strobovaloilla ryyditetty show sopineekin loistavasti Ääniwallin tehdasmaiseen ympäristöön.
HEALTH (US)
To 28.4.2022
Helsinki, Ääniwalli
Liput:
- ennakkoon alk. 24,50 EUR Tiketistä
- ovelta 27 EUR
Booking: Artemi Remes