EUROVIISUVOITTAJA DUNCAN LAURENCE ESIINTYY SUOMESSA SYKSYLLÄ
To 28.11.2019 Helsinki, Nosturi
Hollantilainen Duncan Laurence konsertoi Helsingissä syksyllä. Euroviisuvoittonsa myötä suursuosioon noussut laulaja-laulunkirjoittaja esiintyy Nosturissa torstaina 28. marraskuuta.Tapahtuman liput tulevat myyntiin keskiviikkona 5. kesäkuuta Ticketmasterissa. Tapahtuma on erillistä anniskelualuetta lukuun ottamatta myös alaikäisille sallittu.
Spijkenissessä syntynyt Duncan Laurence nousi hollantilaisen yleisön tietoisuuteen jo vuonna 2014, kun hän osallistui The Voice Of Hollandin semifinaaleihin. Koko maailmalle Laurence tuli tutuksi keväällä 2019 hänen voitettuaan Euroviisut ”Arcade”-kappaleellaan. Rakkaudesta ja läheisen menettämisestä kertova balladi singahti suoraan listaykköseksi lukuisissa Euroopan maissa. Sittemmin tuplaplatinaa myynyttä kappaletta on toistettu Spotifyssä jo huimat 40 miljoonaa kertaa. Joel Sjöön, Wouter Hardyn ja Will Knoxin kanssa sävelletty ”Arcade” on 25-vuotiaan Laurencen ensimmäinen omalla nimellä julkaistu kappale. Laurencen aiempiin sävellyksiin lukeutuu muun muassa ”Closer”-hittikappale, jonka artisti sävelsi K-pop -duo TVXQ:lle.
Ahkerasti ensimmäistä soololevyään työstävä Duncan Laurence kiertää syksyn aikana kattavasti ympäri Eurooppaa. Jo lukuisia loppuunmyytyjä konsertteja kattavaa kiertuetta ennen Laurence esiintyy arvostetulla hollantilaisella Pinkpop-festivaalilla. Kiertueen jälkeen maaliskuussa 2020 artisti konsertoi myös maineikkaalla Ziggo Dome -areenalla Amsterdamissa.
LIPUT:
Myyntiin ke 5.6. klo 9
- ennakkoon Ticketmasterista alk. 22,5 EUR
- ovelta 25 EUR
Booking: Aino-Maria Paasivirta
Info:
Anna Mäkelä
050 5814153
anna@fullsteam.fi
Promokuvat & akkreditointi:
https://www.fullsteam.fi/fi/press