Lisätiedot

DIIV (US)

Viimeiset kaksi vuotta toivotuimpien Sideways-esiintyjien top-kymppiin sijoittunut DIIV (lausutaan ”dive”) sukeltaa pää edellä surisevan ja melodisen indierockin syövereihin.

Laulaja-kitaristi Zachary Cole Smithin vuonna 2011 sooloprojektina perustettu, alun perin Nirvanan "Dive" kappaleen mukaan nimetty yhtye on kerännyt ajan saatossa vankan kulttimaineen sekä paistatellut kriitikoiden ylistävissä sanoissa. Maineikkaalle ”Capture Traps” indie-levy-yhtiölle levyttävä bändi on tuottanut uransa aikana useita vaihtoehtohelmiä mm. debyyttilevyn ”Oshin (Subsume)” ja ”Doused” kappaleet.

Tiukasta live-soitosta tunnettu bändi saapuu Suomeen odotetun kolmannen albuminsa "Deceiver" myötä. DIIV:n väkevää paluuta on ollut ihanaa seurata, ja bändin uutuuslevy on heittämällä vuoden parhaita julkaisuja. NME kuvaili ”Deceiverin” olevan kuin varhaisen Smashing Pumpkinsin katalogista, ja Exclaim! -lehti haki verrokiksi ”In Utero” -aikakauden Nirvanan.
 

Booking: Artemi Remes

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Johannes Kinnunen (041-5336211, johannes@fullsteam.fi)

Ei tulevia keikkoja