Lisätiedot

Deftones (US)

DEFTONES JA SUNRISE AVENUE VAHVISTAVAT KESÄN 2021 PROVINSSIN OHJELMISTOA

Myös Korn ja Hassisen Kone esiintyvät Seinäjoella, kolmen päivän liput myynnissä

Seinäjoen Törnävänsaarella 1.-3.7.2021 järjestettävä Provinssi jatkaa esiintyjäkiinnityksiä ensi vuodelle yhdysvaltalaisen metallisuuruuden Deftonesin sekä kesän 2021 ainoan kotimaisen festivaalikeikkansa soittavan Sunrise Avenuen myötä. Aikaisemmin Provinssi on tiedottanut myös Kornin ja Hassisen Koneen esiintyvän tapahtumassa.

Modernin metallin ykkösnimiin lukeutuva Deftones muistetaan erityisesti nu-metallin uudelleen määrittelevistä klassikkoalbumeistaan “White Pony” ja “Around the Fur”. Raskaita riffejä melankolisiin uuden aallon soundeihin naittava kalifornialaisyhtye työstää parhaillaan uutta pitkäsoittoaan, jonka on määrä ilmestyä syyskuussa. Myös genren mestariteokseksi ylistetty “White Pony” julkaistaan uudelleen kuluvan vuoden aikana albumin 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Deftones esiintyy Provinssin lisäksi samana viikonloppuna myös Tuska-festivaaleilla.

Loppuunmyydyille areenoille Euroopassa ja Suomessa esiintyvän Sunrise Avenuen vuodelle 2021 siirtynyt massiivinen jäähyväiskiertue “Thank You For Everything” rantautuu Provinssin päälavalle ensi kesänä. Provinssi on menestysyhtyeen viimeinen festarikeikka kotimaassa ja on siis kahden Helsingin Olympiastadionilla järjestettävän konsertin ohella viimeinen mahdollisuus nähdä Sunrise Avenue Suomessa.

Neuvottelut lukuisten muiden artistien kanssa ovat parhaillaan käynnissä ja lisää festivaalijulkistuksia on luvassa tulevan syksyn aikana.

Booking: Rauha Kyyrö

Ei tulevia keikkoja