Brian & Helvetin Perunan kauan odotettu toinen levy Viime aikoina minulla on ollut jotenkin alakuloinen olo julkaistiin 21.4.2023. Albumi on punkparodiana alkunsa saaneen bändin harppaus taiteellisesti (ja kaupallisesti) kunnianhimoisempaan suuntaan, juuriaan kuitenkaan täysin unohtamatta.
Yhtyeen perustajajäsenet Kata Laakso ja Miro Palokallio olivat hautoneet osaa levyn kappaleista vuosien ajan, kun taas loput syntyivät vain hetki ennen deadlinea. Levynjulkaisukeikka Semifinalissa myytiin ennakkoon loppuun.
Tappavan tarttuvista kertosäkeistään tunnetun yhtyeen keikkakokoonpanon täydentää Miron rumpaliveli Aarni Palokallio sekä maamme eturivin muusikoista koostuva vaihteleva valikoima basisteja ja vierailevia rumpaleita.
Yhtye on innostunut jo valmistelemaan seuraavaa albumiaan, mutta on saatavilla keikoille ympäri vuoden.
Booking: Jaakko Salo