Lisätiedot

Boy Harsher (US)

Yhdysvaltalainen Boy Harsher on Jae Matthewsin ja August Mullerin muodostama tummansävytteistä tanssittavaa elektro-poppia tuottava duo. Minimalististen rytmien ja syntetisaattoreiden sävyttämät instrumentaalit yhdistelevät 80-luvun popgotiikkaa coldwaveen, jonka täyttää Matthewsin dynaamisen sensuellit vokaalit, käsitellen himoja, fantasioita ja yksinäisyyttä. 

Ensimmäinen vuonna 2014 julkaistu ”Lesser Man”-EP herätti yhtyeen ympärille nopeasti hyväksyntää ja julkaisulta löytyvä ”Pain” nousikin underground-hitiksi. Kansainvälistä huomiota jatkuvasti kasvattava Massachusetts-duo on pysynyt aktiivisena ja pyrkinyt uudistumaan jatkuvasti, josta kertoo viimeisimpänä tammikuussa julkaistu upea kauhuelokuva-albumi ”The Runner”.

Myös Suomessa bändin maine kasvaa hetki hetkeltä, ja Boy Harsherin loppuvuodesta 2019 toteutunut ensivierailu helsinkiläisellä klubilla myytiin loppuun hyvissä ajoin ennen keikkapäivää.

Harsher ei jätä Nordiksella ketään aloilleen, sillä kaksikon livet ovat aistillinen kokemus, joka tuntuu koko kehossa. Tuskin ennustamme väärin, jos tämä keikka vie Sideways-kansan tanssimaan synkkyyteen!

Booking: Artemi Remes

Ei tulevia keikkoja