Lisätiedot

Bianca Del Rio (US)

RÄÄVITTÖMÄSTÄ HUUMORISTAAN TUNNETTU DRAG-TÄHTI BIANCA DEL RIO PALAA SUOMEEN

Yhdysvaltalainen, kansainvälisesti huippusuosittu drag-tähti Bianca Del Rio palaa ensi kesänä Suomeen stand up -kiertueensa ”Unsanitized” voimin. Spektaakkelimaisen viihdyttävillä esityksillään riemastuttava sekä poliittisesti epäkorrektista ja räävittömästäkin huumorista tunnettu koomikko ja esiintyjä nähdään Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 16. kesäkuuta 2022. Illan avaa yhdysvaltalainen drag-artisti Sherry Vine. Liput tulevat myyntiin perjantaina 29. lokakuuta klo 9 Lippupisteessä.

Bianca Del Rio, oikealta nimeltään Roy Haylock, tunnetaan muun muassa hillittömästä lavapersoonastaan sekä nasevasta suoruudestaan. Kokeneena koomikkona hän ei pelkää shokeerata, mutta muistuttaa myös usein, että on itse isoin vitsinsä. Tähti on vastaanottanut paljon suitsutusta myös hyvin kirjoitetusta komiikastaan sekä pettämättömästä tilannetajustaan yleisön edessä.

Bianca Del Rio nousi suuren yleisön tietoisuuteen voitettuaan maailmanlaajuiseksi tv-ilmiöksi kasvaneen RuPaul’s Drag Race -kilpailun vuonna 2014. Ennen reality-kilpailun voittoa Bianca Del Rio työskenteli puvustajana, mutta dragin ja komiikan tekemisen hän aloitti jo 1990-luvulla New Orleansissa. Suuren suosion myötä Bianca Del Rio on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista drag-ilmiöistä, mistä kielivät esimerkiksi artistin useat maailmankiertueet sekä oman show’n esittäminen Lontoon Wembley-areenalla maailman ensimmäisenä drag-artistina.

Valloittava Bianca Del Rio on esiintynyt Suomessa aikaisemminkin, muun muassa loppuunmyydyssä Finlandia-talossa. ”Unsanitized”-kiertue starttasi keväällä 2021 ja on jo esiintyjän viides maailmankiertue. Stand up -kiertueidensa lisäksi Del Rio on viime vuosina nähty esimerkiksi kansainväliseksi hitiksi kasvaneessa ”Everybody’s Talking About Jamie” -musikaalissa West Endissä, minkä lisäksi hän luotsaa jo ilmiöksi muodostunutta nimikko-podcastiaan.

BIANCA DEL RIO: UNSANITIZED
TO 16.6.2022
HELSINKI, KULTTUURITALO

Liput myyntiin pe 29.10.2021
- ennakkoon alk. 39 EUR (+ mahd. tilausmaksu alk. 1 EUR)

Booking: Aino-Maria Paasivirta

Ei tulevia keikkoja