Lisätiedot

Autechre (UK)

Elektronisen musiikin vaikutusvaltaisimpiin nimiin lukeutuva Autechre saapuu Suomeen. Yhtye nähdään Helsingin Musiikkitalossa sunnuntaina 11. syyskuuta 2022. Konserttiliput tulevat myyntiin perjantaina 11.3. klo 9 Ticketmasterissa. Illan avaa suomalainen syntetisaattorimuusikko ja säveltäjä Ilpo Väisänen. 

Manchesterin esikaupunkialueella Rochdalessa ystävysten Rob Brownin ja Sean Boothin vuonna 1987 perustamaa Autechrea voidaan hyvällä syyllä kutsua elektronisen musiikin pioneeriksi ja oman polkunsa kulkijaksi. Hip hopista, elektro-funkista ja acid housesta alun perin voimakkaasti ammentanut duo on sittemmin luonut täysin omanlaisensa elektronisen ilmaisun, jossa nämä varhaiset vaikutteet sekoittuvat muun muassa ambient-tunnelmiin, konkreettisen musiikin tekniikoihin sekä generatiivisen musiikin saloihin.

Yhtyeen viimeisimmät albumit ”SIGN” ja ”PLUS” ilmestyivät syksyllä 2020 vain kahdentoista päivän välein. Levyt julkaisi tuttuun tapaan Warp-levymerkki (mm. Brian Eno, Aphex Twin, Flying Lotus).

Edellisen kerran Autechre nähtiin Suomessa vuonna 2016 loppuunmyydyllä Tavastialla, ja nyt yhtyeen musiikista päästään nauttimaan ainutkertaisesti Musiikkitalon ison salin akustisesti optimaalisissa olosuhteissa.

Booking: Artemi Remes

Ei tulevia keikkoja